EM-kisojen voittajasuosikki numero yksi? Uskomaton Italia lyö jo omia historiaennätyksiään ja hätyyttelee maailmanennätyksiäkin

© Kuva: Getty Images

Roberto Mancinin Italiasta on tulossa kovaa vauhtia EM-kisojen voittajasuosikki numero yksi. Italia voitti kaksi ensimmäistä otteluaan maalein 3-0 ja varmisti A-lohkon voiton nujertamalla sunnuntai-iltana Walesin 1-0. Tulosta on tullut laajalla pelaajamateriaalilla, sillä alkulohkovaiheessa kentällä nähtiin kaikki Italian 23 kenttäpelaajaa sekä jopa kaksi maalivahtia.

Kyseessä on vasta ensimmäinen kerta koko EM-kisojen historiassa, kun joku maa voittaa kaikki kolme lohkovaiheen peliä päästämättä maaliakaan. MM-kisoissa saavutukseen olivat pystyneet Hollanti vuonna 1974 ja Italia itse vuonna 1990. Lisäksi Espanja saavutti saman saldon Confederations Cupissa vuonna 2009.

Italia myös teki ensimmäisen kerran EM-kisojen historiassaan seitsemän maalia alkulohkon aikana. Saman maalimäärän se takoi myös MM-kisoissa vuonna 1998.

Italia on pelannut nyt peräti 30 maaottelua putkeen ilman tappioita. Se jakaa sillä jo omaa ennätystään vuosilta 1935-1939, legendaarisen Vittorio Pozzon valmentama. Jos putki jatkuu vielä viiden ottelun verran – jolloin Italia siis juhlisi EM-kultaa – sivuaisi se Brasilian ja Espanjan nimissä olevaa maailmanennätystä, 35 ottelua ilman tappioita.

Perättäisiä voittojakin Italialla on jo 11. Se on vielä neljän voiton päässä Espanjan nimissä olevasta maaotteluhistorian pisimmästä voittoputkesta.

Näissä 11 voittamassaan ottelussa Italia ei ole päästänyt maaliakaan. Jos se pelaa nollapelin vielä seuraavassakin pelissä, sivuaa Italia omissa nimissään ollutta maailmanennätystä vuosilta 1972-1974. Tuolloin joukkueen maalia vartioi legendaarinen Dino Zoff, joka piti maalinsa puhtaana kaikkiaan 1 143 minuuttia putkeen. Maajoukkueen nykyisellä ykkösvahdilla Gianluigi Donnarummalla on nyt pelattuna 874 minuuttia ilman takaiskumaalia.

Italian seuraava peli on juhannuspäivän iltana Lontoossa pelattava neljännesvälieräpeli. Vastaan siinä asettuu luultavasti joko Itävalta tai Ukraina, joskin teoriassa Hollantikin voi vielä C-lohkon kakkoseksi jäädä.