Kroatia – Espanja: Nousukuntoisten kohtaaminen
EM-kisat
Kroatia – Espanja
Maanantai 28.06. klo 19:00
Sekä Kroatia että Espanja saivat lohkovaiheen viimeisessä ottelussa parhaan pelinsä esiin, ja se lupaa hyvää tätä ottelua ajatellen. Joukkueet sijoittuivat lohkoissaan toiseksi, eivätkä esitykset keränneet matkan varrella kiitoksia. Molemmat joukkueet pääsivät viimeisessä ottelussa kunnolla maalien makuun, ja tämä ei voi olla näkymättä varsinkaan henkisesti.
Kroatia näytti alussa vain varjolta siitä joukkueesta, joka niitti menestystä vuoden 2018 MM-kisoissa. Vaikka Skotlantia vastaan maaleja syntyikin, joukkue ei juhlinut xG:llä alkulohkossa kovinkaan paljon. Lisävaikeuksia vasemmalle kaistalle tuo Ivan Perisicin koronatartunta, joka pitää miehen poissa ottelusta. Tällä hetkellä Kroatiaan voi luottaa hieman enemmän kuin avausottelun jälkeen, mutta vastus on todella kova.
Espanja jauhoi kaksi ottelua tehottomasti, mutta Slovakiaa vastaan hanat aukesivat – joskin vastustajan suosiollisella avustuksella. Tähän otteluun Espanja menettää lohkovaiheeseen verrattuna kotiedun, sillä ottelu pelataan Huuhkajillekin tutussa Kööpenhaminan Parkenissa. Hieman arvostelua alkulohkon aikana kerännyt Luis Enrique pääsee neljännesvälierään ilman kokoonpanohuolia.
Lyö vetoa ottelusta:
Espanja on ottelussa luonnollisesti suuri suosikki, muttei Kroatiaa voi täysin laskea ulos ennen alkuvihellystä. Jos pelisysteemi toimii ja helpot virheet vältetään, altavastaajallakin on tässä matsissa sauma. Vetosuositus on kevyellä tatsilla Aasialainen tasoitusveto, Kroatia +0.5 kertoimella 2,46 – kyseessä on toki varsinaisen peliajan veto.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on ensitalletuksesta peräti 200% eli saat 25 eurolla 75€pelikassan!
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 75€ pelirahaa.
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen