Odotettu siirto lähestyy – Manchester United ja Borussia Dortmund sopuun 85 miljoonan euron diilistä
Kuva: Getty Images
Manchester United on hankkimassa Borussia Dortmundin laitahyökkääjän Jadon Sachon 85 miljoonalla eurolla, kertovat The Athletic ja Sky Sports.
Seurat ovat nyt päässeet sopuun siirtokorvauksesta ja sen maksutavoista. Sancho, 21, ja United hiovat vielä keskinäisen sopimuksensa viimeiset ehdot kuntoon ennen kuin hän osallistuu seuran lääkärintarkastukseen. Englantilaislaiturin odotetaan siirtyvän Old Traffordille viisivuotisella diilillä.
Dortmundilla ja Sancholla oli herrasmiessopimus, jonka mukaan Sancho saisi jättää seuran tänä kesänä sopivaa tarjousta vastaan. Manchester United on seurannut Sanchoa pitkään, ja se yritti hankkia hänet jo viime kesänä.
Sancho siirtyi Dortmundiin kesällä 2017 Unitedin paikalliskilpailijasta Manchester Citystä, joka saa osuuden Dortmundille maksettavasta siirtosummasta. Hän on pelannut Dortmundissa 137 ottelua tehden niissä yhteensä 50 maalia ja syöttäen 64.
Parhaillaan Sancho on Englannin A-maajoukkueen mukana miesten EM-kisoissa, mutta hän on toistaiseksi päässyt kentälle vain lyhyesti yhdessä ottelussa. Englanti selvitti tiistaina tiensä puolivälieriin kaatamalla Saksan 2-0.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa