Yle: EM-kisaturisteilta Suomeen ainakin useita kymmeniä koronatartuntoja – satoja testaamattomia tavoitellaan

Pietarissa Huuhkajien EM-kisaotteluita seuranneilta futisturisteilta on todettu testauksissa useita kymmeniä koronavirustartuntoja. Asiasta kertoo sivuillaan Yle.
Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen arvioi Ylelle, että Kymenlaaksossa kahden päivän aikana todetuista 72 uudesta koronatartunnasta 65 on tullut todennäköisesti Vaalimaan raja-aseman yli Suomeen palanneilta kisaturisteilta. Tartuntaluvut on saatu torstaina kello 10.15.
Nuijamaan raja-aseman kautta Suomeen saapuneilta kisaturisteilta on todettu tiistain ja keskiviikon aikana 14 tartuntaa.
Kerroimme tiistaina laajassa raportissa siitä, kuinka huonosti Vaalimaan rajalla oltiin varauduttu EM-kisaturistien kotiinpaluuseen. Raja-asema ruuhkautui tiistai-iltana pahoin, sillä kymmeniä busseja ja lukuisia henkilöautoja oli vastaanottamassa vain kaksi koronatestaajaa. Useiden tuntien odotuksen jälkeen Kymsote päätti luopua testaamisesta, ja arviolta noin 800 kisaturistia pääsi rajan yli ilman testiä. Nyt näitä ihmisiä yritetään jäljittää.
– Lähinnä nyt huolettaa se, että yritämme saada lähetettyä kuntiin ne vajaan 800 ihmisen tiedot, jotka ylittivät rajan ilman testiä, jotta he menisivät testiin, Pietikäinen jatkoi.
Nopea prosessi ei ole kyseessä nytkään, sillä testaamattomien tiedot ovat tällä hetkellä vain paperilapuilla. Ne pitää joko syöttää sähköiseen muotoon, tai sitten jokaiseen kuntaan pitää soittaa kaikkien kisoista palanneiden tiedot erikseen.
Pietikäinen uskoo, että myös kunnista tulee tilastojen perusteella lisää positiivisia koronatuloksia.
– Jos bussissa on ollut joku tartuttava, niin kyllä se koko bussi on altistunut, Pietikäinen kommentoi.
Koronatestiin pitäisi mennä 72 tunnin kuluttua maahan saapumisesta. Pietikäisen huolena on kuitenkin se, että testi jää juhannuksen takia tekemättä. Joko siitä syystä, ettei juhannuksena haluta testiin mennä tai siksi, ettei testiaikoja ole henkilökuntavajeen takia saatavilla.
[readmore from=EM-kisat]
Kymenlaakson lisäksi positiivisia koronatartuntoja on tullut kisaturisteilta myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä. HUS tiedotti keskiviikkoiltana, että sen alueen asukkaiden Vaalimalla tiistaina ja keskiviikkona otetuista koronanäytteistä 34 on ollut positiivisia.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoi keskiviikkoiltana, että tiistaina ja keskiviikkona Vaalimaalla otetuista Husin alueen asukkaiden koronanäytteistä jo 34 on todettu positiiviseksi. Kaikkiaan kisaturisteilta on siis näillä näkymin tullut Suomeen ainakin toistasataa uutta koronatartuntaa.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa