Bayer Leverkusen hankki Lukas Hradeckylle kirittäjän Venäjältä
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusen on tehnyt kahden vuoden sopimuksen venäläisen maalivahdin Andrei Lunjovin kanssa.
Lunjov, 29, siirtyy Leverkuseniin Pietarin Zenitistä, jossa hänen sopimuksensa päättyi viime kauteen. Näin ollen Leverkusenin ei tarvitse maksaa venäläistorjujasta siirtokorvausta.
Venäjän A-maajoukkueessa seitsemän kertaa esiintynyt Lunjov oli mukana maansa alustavassa EM-kisaryhmässä, muttei päässyt lopulliseen joukkueeseen.
– Saamme Andrei Lunjovin hankinnan myötä kokeneen maalivahdin. Hän voitti kolme Venäjän liigamestaruutta ja kertaalleen cup-mestaruuden edustaessaan Zenitiä neljä vuotta. Andreilla on myös kansainvälistä kokemusta seitsemän maaottelun sekä Eurooppa-liigan ja Mestarien liigan pelien myötä, kommentoi Leverkusenin urheilutoimenjohtaja Simon Rolfes seuran tiedotteessa.
– Olen todella vaikuttunut kiinnostuksesta, jota Bayer Leverkusen osoitti minuun. Olen nyt osa seuraa, joka on vuosien ajan ollut yksi Saksan parhaista ja saanut vahvan maineen Venäjällä esiinnyttyään säännöllisesti europeleissä. Teen kaikkeni antaakseni parhaani Leverkusenissa, sanoi Lunjov.
Viimeisten kolmen kauden ajan Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahdin virkaa on hoitanut Huuhkajien Lukas Hradecky, joka on pelannut seurassa 127 ottelua.
LUE MYÖS:
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
