Belgia – Italia: Huippujoukkueet vastakkain puolivälierissä

EM-kisat
Belgia – Italia
Perjantai 02.07. klo 22:00
Huippujoukkueet Belgia ja Italia osuvat kaaviossa vastakkain jo puolivälieriin. Alkuperäisissä kisaspekulaatioissa molemmat joukkueet arvioitiin vahvoiksi mestarikandidaateiksi, joten kyseessä on todella armoton ottelu jo turnauksen tässä vaiheessa. Oman lisänsä otteluun antaa se, ketä Roberto Martinez marssittaa kentälle – spekulaatiot avainpelaajien pelikunnosta ovat hurjia.
Edellisellä kierroksella belgialaiset pudottivat hallitsevan mestarin Portugalin kisoista. Ottelu oli viihdyttävyytensä lisäksi myös armoton, sillä joukkueen tähtipelaajat Eden Hazard ja Kevin De Bruyne joutuivat jättämään leikin kesken loukkaantumisten vuoksi. On esitetty arvioita, että tähdet olisivat käytettävissä – mutta taktinen poisjäänti valmistavista joukkueharjoituksista olisi kyllä kova temppu. Varsinkin monipuolisen De Bruynen poissaolo tekisi Belgian pelaamiseen ison loven.
Italian esitys Itävaltaa vastaan jätti ilmaan kysymysmerkkejä, sillä joukkue meni jatkoon vakuuttamatta ollenkaan. Kokonaisuudessaan Azzurri on kuitenkin pelannut vahvat kisat, ja joukkue näyttää parhaimmillaan todella hyvältä. Loukkaantuneista pelaajista Giorgio Chiellini on jälleen käytettävissä, ja Roberto Mancinilla on pikemminkin runsaudenpulaa avaukseen. Hyvin puolustava Italia ei tarjoa vapaataipaleita maalintekoon.
Lyö vetoa ottelusta:
Italia lähtee otteluun suosikkina, mutta Belgian pelaajatilanne vaikeuttaa ottelun arvioimista. Maaliodottama on alhaalla ja tasurin todennäköisyys hieman koholla. Vetosuositus tulee sen puolesta, että ottelussa nähdään jatkoaika: Tasapeli kertoimella 3,15.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”