Gianluigi Donnarumman pitkille jäähyväisille piste. Italialaismaalivahti hyvästeli AC Milanin Twitterissä
Kuva: Getty Images
Joka kesä vähintään neljän vuoden ajan siitä mediassa puhuttiin. Italialaismaalivahti Gianluigi Donnarumma tahtoi aina joko jättää Milanin, tai hänet koetettiin ostaa isolla rahalla ulkomaille.
Vääjäämätön tapahtui tänä kesänä.
Donnarumman lupaus yhteistyöstä Milanossa umpeutui, eikä hän enää tuntenut halua jatkaa sitä. Vapaille markkinoille siirtynyt maalivahti kävi heti perään koppaamassa Euroopan-mestaruuden ja EM-turnauksen parhaan pelaajan palkinnon.
Kohta on kaikkien lehtitietojen mukaan aika julkistaa sopimus pariisilaisen jättiseura PSG:n kanssa.
[readmore from=Donnarumma-Gianluigi]
Donnarumma on kisojen jälkihumussa hyvästellyt Milanin Twitterissä.
– Tämä seura on aina sydämessäni. Päätökseni lähteä ei ollut helppo, mutta joskus sinun täytyy vain yrittää jotain erilaista, 22-vuotias nuorukainen kirjoittaa.
– Toivotan Milanille kaikkea mahdollista menestystä.
Donnarumma kiitti myös kaikkia, jotka ovat vieneet häntä eteenpäin hänen urallaan. Hän kertoo, ettei hän koskaan unohda Milanissa viettämiään vuosia.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”