Italia – Espanja: Azzurri välierän suosikki
EM-kisat
Italia – Espanja
Tiistai 06.07. klo 22:00
EM-kisoja on jäljellä enää kolmen ottelun verran. Viikolla pelattavissa välierissä on jo tulta yllin kyllin. Italia on edennyt kisoissa tähän asti vakuuttavasti pieniä kauneusvirheitä lukuun ottamatta. Espanja on pitänyt palloa, mutta muutoin joukkue ei ole täysin vakuuttanut. Marginaalit eivät tietenkään ole mitenkään jättimäisiä, mutta Italia lähtee otteluun suosikkina.
Roberto Mancini on vienyt Italian uudelle tasolle, ja dominointi on jatkunut kisoissa. Välieräsuoritus vahvaa Belgiaa vastaan oli vastaansanomaton, vaikka ajanpeluu ja Ciro Immobilen makoilu veivät ottelussa huomion. Azzurri kärsi ottelussa pahan takaiskun, kun omalla pelipaikallaan kisojen paras pelaaja Leonardo Spinazzola loukkaantui pahemman kerran ja huilaa pidempään. Italian kollektiivi on kuitenkin niin vahva, ettei tämä menetys ole kaikesta huolimatta korvaamaton.
Espanja meni vaivoin Sveitsiä vastaan jatkoon puolivälieristä. Luis Enriquen suojattien johtomaali alussa oli onnekas, ja lopussa joukkue pääsi vielä pelaamaan miesylivoimalla. Sveitsi taisteli itsensä pilkuille asti, ja Espanjan jatkopaikka tuli pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Espanja on nyt pelannut kaksi pudotuspeliä täydet 120 minuuttia, mistä on kirjattava hieman miinusta rasituksen muodossa.
Lyö vetoa ottelusta:
Italia on ollut joukkueista vakuuttavampi, ja neutraalilla maaperällä pelattavassa ottelussa Espanja jää altavastaajaksi. Italia maistuu suosikkivetona aivan mukavasti, joten otetaan vetosuosituksena ilman turhia kikkailuja Italia voittaa ottelun kertoimella 2,50.
Huomaa varhainen voitonmaksu illä!
illä on mahtava kampanja meneillään: valituista liigoista saat voitot heti käteisenä, jos vetokohteesi siirtyy kahden maalin johtoon – riippumatta ottelun lopputuloksesta! Lue lisää:
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen