Italian EM-tähti siirtymässä suurseuraan? – ”Neuvottelut ovat edenneet pitkälle”
Kuva: Getty Images
Italian maajoukkuepaidassa EM-kisoissa loistanut Manuel Locatelli on vaihtamassa seuraa tämän kesän siirtoikkunan aikana.
23-vuotias keskikenttäpelaaja on edustanut viimeiset kolme kautta Sassuoloa, mutta seuran toimitusjohtaja Giovanni Carnevalin mukaan neuvottelut ”ulkomaisen seuran” kanssa ovat edenneet jo pitkälle.
– Olemme neuvotelleet Locatellin siirrosta ulkomaisen seuran kanssa. Neuvottelut ovat edenneet pitkälle, Carnevali paljasti Sky Italialle.
[readmore from=Italia]
– Tapaamme Juventuksen kanssa tulevien päivien aikana, mutta emme ole vielä neuvotelleet heidän kanssaan, koska italialaiset seurat ovat vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.
Carnevalin mainitsema seura lienee valioliigajätti Arsenal, johon Locatelli on vahvasti yhdistetty. Aiemmin Juventuksen on kerrottu olevan lähempänä italialaispelaajan allekirjoitusta, mutta kommenttien perusteella tilanne on muuttunut päälaelleen.
Locatelli on pelannut EM-kisoissa neljä ottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia. Kisojen kohokohta on edessä tulevana sunnuntaina, kun Italia kohtaa Wembleyllä pelattavassa finaalissa Englannin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit