Suomen jalkapallosarjoissa useita ottelusiirtoja koronatartuntojen takia – IS: Osa karanteenijoukkueen pelaajista Pietarin EM-kisaturisteja
Miesten Ykkösessä, Kakkosessa ja Kolmosessa on jouduttu tekemään useita ottelusiirtoja koronavarotoimien vuoksi. Palloliitto tiedottaa ottelusiirroista kotisivuillaan.
Ykkösen joukkueista PK-35 asetettiin karanteeniin keskiviikkona. Koko joukkueen karanteenin syynä on se, että maanantain harjoituksissa olleella henkilöllä todettiin tiistaina positiivinen koronavirustestitulos. Joukkuekaranteenin vuoksi kolme PK-35:n ottelua on jouduttu siirtämään. Ensimmäinen peleistä oli keskiviikon ohjelmassa ollut MP-PK-35, mutta myös kotiottelut JIPPO:a (4.7.) ja Gnistania (10.7.) vastaan siirtyvät.
Kakkosen A-lohkossa torstain ottelu PeKA-MYPA on jouduttu siirtämään. MYPA:n sunnuntain ottelusta JäPS:aa vastaan päätetään myöhemmin, kun tilanteesta tiedetään lisää. Myös sunnuntain ottelu MiPK-PEPO siirtyy myöhempään ajankohtaan koronatartunnan vuoksi.
Kakkosen B-lohkossa pelaava Ilves-Kissat on asetettu karanteeniin. Joukkueen 4.7. ja 10.7. ohjelmassa olleet pelit siirtyvät pelattaviksi myöhemmin.
Ilta-Sanomat puolestaan kertoo, että Kolmosessa pelaavat Warkauden Jalkapalloklubi ja iisalmelainen PAVE on asetettu joukkuekaranteeniin. Joukkueet pelasivat vastakkain maanantaina Varkaudessa. Yksi vierasjoukkue PAVE:n pelaajista kävi tiistaina flunssaoireiden vuoksi koronatestissä, jonka positiivinen tulos saatiin keskiviikkona. Tapauksen johdosta yli 20 molempien joukkueiden pelaajaa ja taustaryhmän jäsentä on asetettu karanteeniin. Sekä WJK:n että PAVE:n osalta karanteenit johtanevat vain yhden ottelun siirtymiseen.
IS kertoo, että kolme PAVE:n maanantaina joukkueen vahvuudessa ollutta pelaajaa oli ollut mukana Pietarissa katsomassa Huuhkajien EM-kisaotteluita. Sitä ei kuitenkaan voida varmuudella sanoa, olisiko tartunta saatu juuri EM-kisamatkalla.
[readmore from=Koronavirus]
PAVE:n joukkueenjohtaja Tommi Röntynen korostaa kyseisten pelaajien toimineen vastuullisesti kisamatkalta palattuaan. Kaikki kolme olivat saaneet kaksi negatiivista testitulosta ennen paluutaan joukkueen pariin.
Koronaviruksen itämisaika on 1-14 päivää.
Ilta-Sanomien jutun voi lukea täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa