KTP hankki kärkipelaajan Espanjasta – nimi saattaa kuulostaa tutulta
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan hännillä, toiseksi viimeisellä sijalla tätä kirjoitettaessa oleva KTP on tehnyt hankinnan hyökkäyspäähänsä. Kotkaan saapuu 29-vuotias, nimensä puolesta joillekin kelloja varmasti soittava Juan Esnáider. Kyseessä on toisen polven kärkipelaaja tismalleen samalla nimellä. Veikkausliigakuvioihin saapuvan Juan Esnáiderin isä, Juan Esnáider ehti urallaan edustaa muiden muassa sellaisia seuroja kuin Real Madrid, Atlético Madrid, Porto ja River Plate.
Nuorempi painos on pelannut valtaosan urastaan Espanjan alemmilla sarjatasoilla, minkä lisäksi pistäytynyt vuoden verran Sveitsin Lausannessa.
KTP:n valmentaja Gabri Xatart kertoo seuran sivustolla, että uskoo saavansa ryhmään pelaajan, joka osaa niin luoda maalitilanteita, kuin päättää niitä. Pelaajan sopimus satamakaupungissa kattaa tämän kauden lopun.
LUE MYÖS:
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”

- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta