Tuoreesta Euroopan-mestarista tulee pian Juventuksen pelastaja
Kuva: Getty Images
Italialaisen keskikenttäpelaajan Manuel Locatellin, 23, siirto Juventukseen julkistetaan lähiaikoina. Tiistaina iltapäivällä useat merkittävät italialaiset jalkapallotoimittajat alkoivat uutisoida 35 miljoonan euron siirrosta ikään kuin se olisi lyöty lukkoon.
Kolme edellistä kauttaan Locatelli on pelannut Sassuolossa, ensimmäisen kutsunsa Italian maajoukkueeseen hän sai viime vuonna. Tänä vuonna hän on pelannut yhteensä yhdeksän maaottelua, viisi niistä kesän EM-kilpailuissa.
Locatellin sopimus Juventuksessa ulottuu tiettävästi vuoteen 2026 saakka, ja hänen vuosipalkakseen on kirjattu kolme miljoonaa euroa. Muodollisesti hän siirtyy uuteen seuraansa vuokralla, mutta Juven täytyy ostaa hänet kahden vuoden kuluessa.
[readmore from=Locatelli-Manuel]
Locatellin Juventus-siirtoa on hierottu kuukausien ajan. Siirtoekspertti Nicolò Schiran mukaan Locatelli halusi alusta asti ainoastaan Bianconeriin, koska Juven edustaminen on ollut hänen unelmansa lapsuudesta saakka. Locatellin sanotaan kieltäytyneen Borussia Dortmundin, Arsenalin ja Atlético Madridin työtarjouksista.
Lääkärintarkastus Juventuksen uudelle hankinnalle saatetaan järjestää jo huomenna keskiviikkona, kertoo Giovanni Albanese. Voi olla, että Locatelli saapuu Torinoon tiistai-iltana.
Jos Juventus myy Locatellin tulevaisuudessa, Fiorentina saa 20 prosentin osuuden siirtokorvauksesta. Tarvetta myyntiin tuskin tulee lähivuosina, sillä torinolaisyleisö on kolmen vuoden ajan kipeästi kaivannut luovaa pelaajaa ”vanhan rouvan” keskikentälle.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Accordo trovato tra #Juve e #Sassuolo: #Locatelli approda alla corte di Allegri // Juve and Sassuolo have reached an agreement for Locatelli 

@Goalitalia @Goal
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
