Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyi – Manchester United kärsi yllätystappion
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierros potkaistiin käyntiin tiistai-iltana kahdella kamppailulla, jotka käynnistyivät iltaotteluita aiemmin.
Young Boys haastoi Manchester Unitedin Bernissä ja Sevilla isännöi RB Leipzigiä Andalusian lämmössä.
Cristiano Ronaldo jatkoi viikonlopun maalijuhliaan myös Young Boysin kustannuksella, kun hän siirsi maalin edustalta Manchester Unitedin maalin etumatkalle 13. minuutilla.
Manchester Unitedin iltapuhde vaikeutui huomattavasti, kun Aaron Wan-Bissaka sai suoran punaisen kortin taklattuaan rumasti Christopher Martins Pereiraa nilkan yläpuolelle. Punaisen kortin myötä pelin kuva luonnollisesti muuttui ja isännät pääsivät otteluun aiempaa paremmin mukaan. Moumi Ngamaleu toi Young Boysin tasoihin 66. minuutilla.
Manchester United sai saavillisen jääkylmää vettä niskaansa lisäajalla, kun Theoson Siebatcheu siirsi Young Boysin johtoon vain hetki ennen täyttä aikaa. Young Boys voitti ottelun 2-1.
Andalusiassa nähtiin jo ensimmäisellä jaksolla enemmän tapahtumia kuin useissa otteluissa yhteensä. Sevillan ja RB Salzburgin välisen ottelun avauspuoliskolla nähtiin nimittäin peräti neljä rangaistuspotkua. RB Salzburgille vihellettiin ensimmäisen 35 minuutin aikana kolme rangaistuspotkua, joista vain Luka Sučićin ensimmäinen yritys meni maaliin. Myös Sevillalle vihellettiin rangaistuspotku viitisen minuuttia ennen taukoa ja Ivan Rakitic iski pallon varmasti maaliin.
Toisen jakson alussa Youssef En-Nesyri sai toisen keltaisen kortin kalasteltuaan rangaistuspotkua RB Salzburgin boksissa. RB Salzburg ei kyennyt hyödyntämään miesylivoimaansa, vaikka loi toisen jakson alussa muutaman potentiaalisen maalipaikan. Kamppailu päättyi 1-1 -pistejakoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa