Traagisen kohtalon kokenut ranskalaistähti Jean-Pierre Adams on kuollut – vietti elämänsä viimeiset 39 vuotta avustettavana vuoteessa
Senegalilaissyntyinen Ranskan entinen maajoukkuepelaaja Jean-Pierre Adams menehtyi L’Equipen mukaan varhain maanantaiaamuna Nîmesin yliopistollisessa keskussairaalassa.
Adams oli kuollessaan 73-vuotias. Hän lopetti pelaajauransa vuonna 1981. Muun muassa Paris Saint-Germania ja OGC Nicea pitkällä urallaan edustanut Adams pelasi 22 A-maaottelua Ranskan paidassa.
Voimakkaana keskuspuolustajana tunnettu Adams meni vuosi uransa päättymisen jälkeen Lyonissa aivan rutiininomaiseen polvileikkaukseen. Hän ei koskaan leikkauksestaan herännyt.
Adams sai tuolloin, vuonna 1982, virheellisen määrän nukutusainetta. Hän oli vähällä kuolla saamaansa lääkemäärään, mutta se vaivutti hänet lopulta pysyvästi vegetatiiviseen tilaan.
Adams pystyi hengittämään itse sekä nielemään, yskimään ja imemään. Hän ei silti pystynyt puhumaan tai tiedostamaan ympäristöään, vaikka Adamsin silmät olivat auki.
Oltuaan jonkin aikaa sairaalahoidossa, Adams siirrettiin kotiin vaimonsa Bernadetten hoidettavaksi.
Vaimon rakkaus, toivo ja huolenpito kaikkien näiden 39 vuoden aikana olivat varauksettomia. Bernadette kielsi loppuun asti eutanasian eli avustetun kuoleman mieheltään. Vaimo uskoi kaikkien vuosien jälkeenkin, että Jean-Pierre herää vielä joku päivä.
Bernadette omistautui miehelleen kaikella ajallaan ja voimillaan. Hän muun muassa vaihtoi Jean-Pierren vaatteet päivittäin ja keskusteli tämän kanssa kaikista arjen asioista. Bernadette esimerkiksi kertoi miehelleen heidän lastensa Frédéricin ja Laurentin elämänvaiheista, kuten lastenlapsien syntymästä.
Komea ura
Jo 10-vuotiaana Ranskaan muuttanut Adams innostui jalkapallosta jo lapsena, mutta kipinä ammattilaisuudelle syntyi hänen opiskeluaikoinaan. Adamsin perhe lähetti hänet jatko-opiskelemaan Loiretin hallintoalueelle, jonka pääkaupunki on Orléans. Adams pelasi aluksi Entente BFN -nimisessä seurassa, mutta pinnalle hän nousi siirryttyään nykyisin Ranskan toisiksi korkeimmalla sarjatasolla, Ligue 2:ssa pelaavaan Nîmesiin. Aikansa parhaita ranskalaispuolustajia ollut Adams muistetaan silti parhaiten Nizzassa. Hän puki OGC Nicen mukaan seuran värit ylleen 143 kertaa. Adamsin pitkäaikaisin seura on myös näyttävästi sosiaalisessa mediassa ottanut osaa omaisten suruun sekä tehnyt kunniaa seuralegendalleen. OGC Nice ilmoitti myös kunnioittavansa Jean-Pierre Adamsin muistoa 19. syyskuuta pelattavassa sarjaottelussa AS Monacoa vastaan. Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
L'#OGCNice a appris avec déchirement la disparition de Jean-Pierre Adams plongé dans le coma depuis le 17 mars 1982.
L'ancien défenseur a porté les couleurs du Gym à 145 reprises de 1973 à 1977.
L'OGCNice s'associe à la peine de ses proches qui ont veillé sur lui pendant 39 ans.
L'ancien défenseur a porté les couleurs du Gym à 145 reprises de 1973 à 1977.
L'OGCNice s'associe à la peine de ses proches qui ont veillé sur lui pendant 39 ans.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

