120 miljoonan euron korvaus brasilialaismiehille – FIFA hävisi vuosia muhineen oikeuskiistan
FIFA on hävinnyt oikeuskiistan koskien jalkapalloiluun nopeasti levinnyttä apuvälinettä, Suomenkin kentällä käytössä olevaa vapaapotkusprayta. ”Partavaahto” otettiin ensi kertaa käyttöön vuoden 2014 MM-kisoissa ja siitä lähtien katsomissamme TV-otteluissa eivät tuomarit ole enää juuri ilman spraypurkkiaan kentälle astelleet.
Kirjoitimme ensi kerran jo elokuussa 2018 siitä, että vapaapotkusprayn kehittäjät, brasilialaiset Pablo Silva ja Heine Allemagne ovat hakeneet FIFA:lta mittavia korvauksia aerosolinsa käytöstä. Silva ja Allemagne olivat saaneet keksinnölleen patentin tuolloin 44 eri maassa.
Asiaan palattiin viime vuonna, kun patenttikiista oli etenemässä brasilialaisen oikeusistuimen käsittelyyn. Tuolloin kerrottiin, että Silva ja Allemagne olivat sopineet FIFA:n entisen puheenjohtajan Sepp Blatterin kanssa taannoin 40 miljoonan euron korvauksesta lunastaessaan oikeudet vaparisprayn käyttöön. Jopa nykyisen puheenjohtajan Gianni Infantinon lähettämisestä vankilaan puhuttiin.
Nyt, seitsemän vuoden kiistelyn jälkeen asiasta on vihdoin langetettu tuomio Rio de Janeirossa. Asiasta kertovan AS:n mukaan oikeuden päätös on FIFA:n kannalta negatiivinen.
Oikeusistuimen mukaan FIFA:n on korvattava Pablo Silvalle ja Haine Allemagnelle yli 120 miljoonan euron jättisumma. Summasta 40 miljoonaa euroa on osuus, josta oli sovittu Sepp Blatterin kanssa, ja loppu vuosien varrella kertyneitä korkoja ja sakkomaksuja. Brasilialainen oikeusistuin määräsi vuonna 2017, että FIFA:n olisi maksettava 15 000 euron sakko jokaisesta pelistä, jossa sprayta käytetään.
Oikeuden mukaan FIFA ”on toiminut pahassa tarkoituksessa ja hyödyntänyt luvatta heidän keksintöään”. Päätös oli yksimielinen, äänin 3-0.
– Olemme erittäin iloisia ja samalla järkyttyneitä siitä, kuinka kaksi kaltaistamme tavallista yksityishenkilöä pystyi kukistamaan FIFA:n kaltaisen jättiläisen, Silva kommentoi AS:lle.
[readmore from=vapaapotkuspray]
Silvan ja Allemagnen yhteys FIFA:an katkesi, kun Sepp Blatter joutui eroamaan korruptiosyytösten vuoksi ja hänen läheinen työtoverinsa Julio Grondona kuoli. FIFA:n uusi johto päätti jatkaa vapaapotkusprayn käyttämistä Blatterin kanssa tehdystä sopimuksesta piittamatta. Ennen vuoden 2018 MM-kisoja brasilialaistuomari kielsi FIFA:a käyttämästä vaahtoa, mutta FIFA jatkoi sen käyttämistä toisen valmistajan tekemänä.
Vapaapotkusprayta käytetään merkitsemään, että puolustavan joukkueen muuri on vaaditun 9,15 metrin päässä vapaapotkun antamispaikasta.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan