Ex-maajoukkuetähti yhä ilman seuraa – MLS kiinnostaa: ”Olisi mukavaa pelata siellä”

Englannin A-maajoukkueessa 34 kertaa esiintynyt Jack Wilshere on ollut kesästä lähtien ilman seuraa.
Entisen Arsenal-tähden ura on ollut viime vuosien aikana pahassa alamäessä, pääasiassa jatkuvien loukkaantumisten myötä. Nyt Wilshere on kunnossa, mutta sopimustarjouksia hän ei ole saanut.
Tällä hetkellä Wilshere harjoittelee Arsenalin kanssa. Hän suorittaa samalla valmennustutkintoa ja on näillä näkymin seurassa tammikuuhun saakka. Sen jälkeen toiveissa on löytää seura ulkomailta.
– Haluaisin itse asiassa mennä ulkomaille pelaamaan, Wilshere kertoo talkSPORT.
– Tietysti haluaisin pelata Valioliigassa, mutta minua kiinnostaa myös ulkomailla pelaaminen.
Englantilaispelaajalla on mielessään myös yksi liiga, missä hän erityisesti haluaisi pelata.
– Harjoittelen Arsenalin kanssa tammikuun loppuun asti, ja MLS-seuroilla alkaa harjoituskausi tammikuussa. Olisi mukavaa pelata siellä.
Wilshere edusti viime kaudella Englannin toiseksi ylimmällä sarjatasolla Bournemouthia. Arsenalista lähdön jälkeen hän on pelannut myös kahden kauden ajan West Hamissa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”