Hurjien panosten Stadin derby käynnissä – tunnelmallisen taiston avausjakso maaliton

© Kuva: Juha Tamminen

Helsingin Bolt Arenalla pelataan parhaillaan Veikkausliiga-kauden kolmatta Stadin derbyä eli Helsingin paikallispeliä HJK:n ja HIFK:n välillä.

HJK voitti edellispelissä FC Interin ja HIFK haki pisteen Kuopiosta. Panoksena Helsingissä on siis mestaruus, vaikka HIFK ei toki sitä enää voi saavuttaa. Helsingin punainen leiri voi kuitenkin nauttia kiusaajan roolistaan täysin rinnoin.

Klubin kannattajat tuntuivat ainakin saaneen lisävirtaa uudesta oljenkorrestaan. HJK-päädyn savut ja soihdut viivästyttivät kamppailun alkua.

Kamppailun alku kentällä oli yhtä vauhdikas kuin meininki katsomossa. Roope Riski pääsi jo ensimmäisellä minuutilla nokikkain HIFK-vahti Markus Uusitalon kanssa. Tällä kertaa Uusitalon komea torjunta esti Riskin maalintekoaikeet.

Vauhti katkesi kuitenkin hyvin pian, koska soihdut keskeyttivät ottelun taas kolmannella minuutilla.

Hieman yllättäen alkuminuuteilla HIFK piti jopa enemmän palloa kuin HJK. Se sai myös kelpo paikan, kun peliä oli takana reilut kuusi minuuttia. Laitapelaaja Macario Hing-Glover leikkasi oikealta kohden keskustaa.

Hän jätti pallon Kei Kamaralle, joka yritti sijoittaa sisäsyrjällä pelivälineen etuyläkulmaan. Pallo viuhui kuitenkin niukasti Hugo Kedon vartioiman maalin ylitse.

Kymmenen minuutin pelin jälkeen Filip Valenčič hukkui HIFK-puolustukselta. Slovenialainen pääsi sijoittamaan pallon rauhassa boxin sisältä. Takakulmaan suunnattu kuti kuitenkin epäonnistui ja meni räikeästi yli.

Pikkuhiljaa HJK otti pelistä varsin selvän otteen. Se piti palloa ja iski pallolliseen kiinni ylhäältä heti menetysten jälkeen. HIFK:llä oli suuria vaikeuksia löytää pelaamalla tiloja HJK:n tiiviin muodon sisältä.

HJK sai edellisen derbyn tapaan paljon erikoistilanteita, mutta ne olivat tälläkin kertaa varsin laaduttomia tai muuten helppoja IFK-puolustukselle hoidettavaksi.

Noin 30 minuutin paikkeilla IFK piristyi. Se eteni varsinkin oikean laidan kautta vaarallisesti. Hing-Glover on selvästi nopeampi pelaaja kuin hänen laidallaan vastassa oleva Valtteri Moren. Se myös näkyi punaisten hyökkäysmallissa.

Keto joutui torjuntatöihin noin 34 minuutin jälkeen. Hing-Glover irtosi jälleen Morenilta ja pelasi pallon takaviistoon. Jani Bäckman laukoi suoraan syötöstä, mutta HJK-vahti liimasi matalan pallon hyppysiinsä.

HJK:n pelissä kamppailun panokset näkyivät selvemmin. Se oli vähän varovaisempi ja haki tilanteita selvästi maltillisemmin. HIFK taas lähti aina sauman saadessaan nopeasti useiden pelaajien voimin ylös.

Avausjaksolla nähtiin derbyn hengen mukaisesti varsin fyysistä peliä ja useampia tilanteita, joista olisi voinut varoituksen jopa nostaa. Tuomari Petri Viljanen ei lappuja kuitenkaan esitellyt.

HJK oli hivenen pelin päällä ja sillä oli paremmat maalipaikat, mutta HIFK oli jälleen kerran uhrautuva sekä tiivis nippu. Helposti ei HJK maalipaikoille kävele tänäänkään.

Avausjakso päättyi maalittomana.