Lähde: Interin seuraava maalivahti selvillä – korvaa vuosikymmenen joukkueessa viettäneen seuraikonin?
Kerroimme viime viikolla Ajaxin käytännössä vahvistaneen, että sen monivuotinen ykkösvahti André Onana tulee jättämään hollantilaisseuran tämän kauden päätteeksi. 25-vuotiaan kamerunilaisen sopimus päättyy kesällä 2022, ja jatkosopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.
Vaikka Onana ei olekaan sitten helmikuun pelannut marraskuuhun saakka ulottuvan doping-pelikieltonsa takia, on hän osoittanut aiemmilla kausillaan kuuluvansa tasonsa puolesta Euroopan huipulle. Ei siis olekaan ihme, että häntä kohtaan on ollut kiinnostusta lähes kaikissa Euroopan TOP 5 -sarjoissa.
Siirtoekspertti Fabrizio Romanon mukaan Onanan tuleva osoite on kuitenkin jo käytännössä selvillä. Italialaistoimittaja kertoo Onanan siirtyvän tulevana kesänä Serie A:n hallitsevaan mestariin Internazionaleen.
Romanon mukaan Onanalla ja Interillä on ollut suullinen sopimus yhteistyöstä olemassa jo viime heinäkuusta lähtien. Samasta syystä kaatuivat myös kesällä huhutut siirrot Lyoniin ja Niceen. Allekirjoitettua sopimusta ei vielä ole – eikä voisikaan ennen tammikuuta olla – mutta Romanon mukaan sopimuksen viimeistely on loppusuoralla. Julkistus tapahtunee luultavasti vuodenvaihteessa, ellei matkaan tule odottamattomia mutkia.
Interin ei siis tarvitse maksaa uudesta maalivahdistaan siirtokorvausta. Se sen sijaan on auki, merkitseekö Onanan saapuminen Interin kapteenin ja seuraikonin Samir Handanovicin lähtöä, vai solmisiko hän vielä yhden jatkosopimuksen. Slovenialaistorjuja täyttää ensi kesänä 38 vuotta ja hän saa tämän kauden päätteeksi täyteen kymmenen vuotta Interissä. Handanovic kruunasi uransa Interissä viime kauden mestaruuteen, mutta alkaneella kaudella hänen peliesityksensä ovat olleet hapuilevia.
Romanon mukaan toinen Inter-huhuissa liikkunut maalivahti, Arsenalin saksalaistorjuja Bernd Leno ei ole ollut missään vaiheessa milanolaisseuralle todellinen vaihtoehto.
André Onana on Barcelonan La Masia -akatemian kasvatti, joka on pelannut Ajaxissa vuodesta 2015 lähtien.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
