Isoisä riehui puukon kanssa baarissa ja isä pidätettiin vandalismista – Italian maajoukkuepelaajan perheessä melkoista sekoilua
Kuva: Getty Images
Italian maajoukkueessa juuri esiintynyt Gianluca Scamacca ansaitsee leipänsä Serie A:n Sassuolossa. Isokokoista peräti 195 senttiä pitkää 22-vuotiasta kärkeä on odotettu Azzurrin seuraavaksi isoksi kohdepelaajaksi.
Hyökkääjäksi, jollaista maalla ei kesän EM-kisoissa ollut, mutta eipä se toki tuloksissa näkynyt.
Italialla on tavattu nähdä Christian Vierin, Luca Tonin tai Mario Balotellin kaltaisia fyysisiä järkäleitä hyökkäyksen keskustassa.
Scamacca kenties on matkalla sellaiseksi, mutta nuoren miehen perhepiirissä kuohuu. Kesällä miehen isä pidätettiin Rooman Trigoriassa. Tämä oli riehunut kadulla ja vandalisoinut autoja.
Nyt otsikoihin nousi Scamaccan suvusta jälleen uusi sukupolvi. Isoiso Sandro pidätettiin, koska tämä riehui kulmakuppilassaan teräaseen kanssa.
66-vuotias Sandro Scamacca oli Il Messaggeron mukaan astunut erittäin päihtyneessä tai muuten sekavassa tilassa ravintolaan.
Hän oli uhkaillut muita asiakkaita ja pitänyt veistä yhden henkilön kurkulla. Poliisi oli tietojen mukaan yrittänyt keskustelemalla saada Sandron rauhoittumaan, mutta tässä onnistumatta.
Lopulta lainvalvojat joutuivat käyttämään voimakeinoja, jotta vaaratilanne saatiin purettua. Tiettävästi henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin.
Sandro Scamaccaa syytetään lehtitietojen mukaan laittomasta uhkailusta, teräaseen hallussapidosta ja viranomaisen vastustamisesta.
Jalkapallokenttien puolella Gianluca Scamacca pääsi maajoukkueensa paidassa kentälle maanantain 0-0-tasapelissä Pohjois-Irlantia vastaan. Hallitseva Euroopan mestari joutui tällä tuloksella jatkokarsintaan.
Scamacca kohtaa seurajoukkueensa Sassuolon kanssa ensi sunnuntaina kotonaan Cagliarin.
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta