Katso: Miesten Suomen Cup uudistuu – tätä kaikkea on odotettavissa ensi vuonna!
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon miesten Suomen Cup uudistuu ensi vuonna. Kilpailu palaa niin sanotusti juurilleen eli tulos tai ulos -formaattiin.
Mukana ovat kaikki kotimaiset joukkueet sarjatasosta riippumatta. Mukaan voivat hakea myös ikämiesjoukkueet.
Arvoinnoissa kullekin kierrokselle kaikki joukkueet ovat samassa korissa. Käytännössä siis mitkä tahansa otteluparit ovat mahdollisia.
Ensimmäiset neljä kierrosta ovat alueellisia ja kahdelle ensimmäiselle pelipäivälle osallistuvat seurat Kolmosesta alaspäin. Kotijoukkueena pelaa aina alemmalla sarjaportaalla oleva joukkue.
Kolmantena pelipäivänä mukaan hyppäävät kuusi joukkuetta Veikkausliigasta, kaikki Ykkösen seurat ja Kakkosesta mukaan ilmoittautuneet.
Kierroksella seuroja on mukana yhteensä 128. Kotijoukkueina jatkavat edelleen alemmalla sarjatasolla pelaavat seurat.
Neljännellä kierroksella mukaan kilpailuun tulee taas kaksi uutta Veikkausliiga-joukkuetta, mutta pelipäivä ei muuten eroa aiemmista. Kotietusääntö säilyy edelliskierrosten kaltaisena.
Viides kierros tuo mukanaan vielä Veikkausliigan europaikoille viime kaudella yltäneet joukkueet ja muuttaa Suomen Cupin valtakunnalliseksi.
Kuudennen kierroksen jälkeen edetään siten, että 29. kesäkuuta pelataan puolivälierät. 31. elokuuta ovat luvassa välierät ja Suomen Cup 2022 huipentuu Helsingin Olympiastadionilla pelattavaan finaaliin 17. syyskuuta.
Suomen Cupin hallitseva mestari on Kuopion Palloseura.
Ilmoittautuminen ensi vuoden kilpailuun on avoinna 10. tammikuuta 2022 asti.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Miesten #SuomenCup 2022
| Tulos tai ulos – Näin uudistettu kilpailu etenee! Ilmoittautuminen on nyt auki! | Lue lisää: palloliitto.fi/jalkapallouuti…
Tervetuloa mukaan koko Suomen yhteiseen jalkapallokilpailuun. Mitä mieltä olet uudistetusta formaatista?
#SeurojenPalloliitto
Tervetuloa mukaan koko Suomen yhteiseen jalkapallokilpailuun. Mitä mieltä olet uudistetusta formaatista?
#SeurojenPalloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa