Lähde: Man Unitedin himoitsemalla huippumanagerilla vapautuslauseke sopimuksessaan – tapahtuuko valmentajanvaihdos?
Manchester Unitedin seurajohto pohtii paraikaa sitä, antaako se potkut joukkueen managerina joulukuusta 2018 lähtien toimineelle Ole Gunnar Solskjærille.
Manchesterin jättiseuran tulokset ovat olleet viime aikoina surkeita. Edellisestä 12 ottelustaan joukkue on hävinnyt peräti kuusi. Myös peliesitykset ovat olleet sellaisia, ettei parempaa ole lupa edes odottaa.
[readmore from=Manchester-United]
Solskjærin vahvimpana korvaajakandidaattina pidetään Leicesterissä huipputyötä tehnyttä Brendan Rodgersia. Entinen Liverpool-luotsi on valmentanut Leicesterin kahtena viime kautena Valioliigassa viidennelle sijalle.
Rodgersin, 48, sopimus Leicesterin kanssa ulottuu kesään 2025 saakka. Daily Starin mukaan siihen kuitenkin sisältyy vapautuslauseke, jonka mukaan Rodgers saa halutessaan siirtyä vapaasti Mestarien liigassa pelaavaan seuraan.
Valmentajamarkkinat ovat tällä hetkellä todella hiljaiset, etenkin kun Antonio Contekin siirtyi jo Tottenhamiin. Vapautuslausekkeen myötä Unitedilla on kuitenkin mahdollisuus hankkia huippumanageri kesken kauden, mikäli se päättää antaa seuralegendalle potkut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti