Steven Gerrard harmittelee Glen Kamaran nilkkavaivaa: ”Hän on niin tärkeä”

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara kärsii nilkkavaivasta.
Kamaran, 26, edustama skottiseura Rangers pelaa torstaina tanskalaisen Brøndbyn vieraana Eurooppa-liigan lohkovaiheen ottelussa. Kummatkin joukkueet ovat pisteiden tarpeessa, sillä Brøndbyllä on kolmen pelin jälkeen vasta yksi piste ja Rangersilla kolme.
– Glen Kamara sai iskun nilkkaansa. Hän sai itse asiassa kaksi potkua samaan nilkkaan, joten se on hieman turvonnut, kertoi Rangersin manageri Steven Gerrard keskiviikkona lehdistötilaisuudessaan Sky Sportsin mukaan.
– Yön aikana on tapahtunut suuri parannus, joka antaa hänelle 50 prosentin mahdollisuuden [pelata], ja odotamme niin kauan kuin on tarpeen, koska hän on niin tärkeä. Mutta tiedämme todennäköisesti tämänpäiväisten harjoitusten jälkeen tai huomisaamuna, onko hän kunnossa aloittaakseen vai ei.
Viime viikonloppuna Kamara kirjautti itselleen yhden osuman ja maalisyötön, kun Rangers kaatoi Motherwellin 6-1 Skotlannin liigassa. Hän on pelannut myös tällä kaudella isossa roolissa Rangersissa esiintyen toistaiseksi 16 ottelussa.
Kamara on tuttuun tapaan mukana Suomen maajoukkueessa, joka kohtaa tässä kuussa MM-karsintojen kahdessa viimeisessä ottelussaan Bosnia-Hertsegovinan ja Ranskan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!