”Hemmetin hyvä pelaaja” – Huuhkajien ex-luottopelaaja nostettiin MLS:n parhaiden hankintojen joukkoon
Kuva: Getty Images
Huuhkajien entinen keskikenttäpelaaja Alexander Ring on nostettu Yhdysvaltojen Major League Soccerin virallisilla sivuilla sarjan kahdeksan parhaan trade-siirron joukkoon.
Tradella tarkoitetaan vaihtokauppaa, jota MLS:n seurat voivat käydä keskenään pelaajilla ja esimerkiksi joukkueiden määrärahoilla.
[readmore from=MLS]
Suomen A-maajoukkueessa 44 kertaa esiintynyt Ring, 30, siirtyi viime talvena New York City FC:n riveistä Austin FC:hen, jolle päättynyt kausi oli sen seurahistorian ensimmäinen MLS:ssä.
New York City FC sai tradessa 750 000 dollaria yleisinä määrärahoina ja puoli miljoonaa bonuksina. Austin taas sai Ringin, joka pelasi debyyttikaudellaan lähes jokaisessa ottelussa ja toimi joukkueen kipparina.
– Jymykauppa laajennusjoukkueelle. Austin FC sai kapteeninsa ja tukipilarin, joka tuli määrittelemään heidän kulttuurinsa ensimmäisestä päivästä lähtien. Ja – ai niin – hän on myös hemmetin hyvä pelaaja, perusteli MLS Ringin paikkaa listalla.
– Austin selvisi puolustuspelinsä puutteista ensimmäisen vuoden aikana, ja Ring vaihteli keskikentällä eri rooleissa, mutta hän on edelleen olennainen pelaaja tälle joukkueelle ja parhaassa iässään. 30-vuotias suomalainen ei ollut halpa, mutta laajennusseurat saavat ylimääräistä allokaatiorahaa, joten se tekee hankinnasta helpommin hyväksyttävän.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit

- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen