”Syvempi suhde kuin vain pelaajalla ja valmentajalla” – Tim Sparv kertoi Markku Kanervalla olleen valtava rooli hänen urallaan
Kuva: Juha Tamminen
Tim Sparv ilmoitti maanantaina lopettavansa uransa. Mittavan ja menestyksekkään uran muun muassa Englannissa, Hollannissa, Tanskassa, Saksassa ja Ruotsissa tehnyt Sparv pelasi päättyneellä kaudella HJK:n riveissä. 34-vuotias keskikenttäpelaaja saavutti samalla Suomen mestaruuden.
[readmore from=Sparv-Tim]
Ennen kaikkea Sparv muistetaan kuitenkin Huuhkajien esimerkillisenä kapteenina. Valmentaja Markku Kanervan luottopelaaja hän oli oikeastaan koko uransa ajan.
– Rivellä on ollut todella iso merkitys urallani. Hän on ollut tärkeä henkilö minulle. Ei pelkästään valmentajana vaan ihmisenä. Meillä on syvempi suhde kuin vain pelaajalla ja valmentajalla, kertoi Sparv lehdistötilaisuudessa.
Kaksikko saavutti EM-kisapaikan niin A-maajoukkueessa kuin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.
– Ei voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Rive ei olisi ollut maajoukkueiden valmentajana. Se mitä olemme kokeneet ja saavuttaneet niin A-maajoukkueessa kuin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Tuo on ollut aikamoinen matka.
Sparv oli kapteeni jo nuorten maajoukkueessa. Sellaisena hänet muistetaan myös nyt uransa päätöshetkellä.
– Rive oli se henkilö, joka antoi minulle kapteeninnauhan niin u-21-joukkueessa kuin A-maajoukkueessa.
– Se on ollut monella tapaa ratkaisevaa, koska rakastan suurta vastuuta. Ihmiset luottavat minuun ja pelaan myös tuolloin paremmin. Kapteenia kohtaan on enemmän odotuksia ja se ollut inspiroivaa.
Uransa päättänyt kapteeni kertoi saapuvansa Huuhkajien peleihin aina niin Kanervan kuin koko joukkueen suurimpana fanina.
Virallista: Tim Sparv ilmoitti lopettavansa uransa – ”Aikani ammattijalkapalloilijana on ohi”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta