Virallista: Skotlantilaisjätti hankki kolme Japanin maajoukkuepelaajaa
Skotlannin Valioliigan jättiläinen Glasgow Celtic on julkistanut hankkineensa kolme vahvistusta. Se ei itsessään siirtoikkunan kynnyksellä ole mikään erikoinen uutinen, mutta mielenkiintoa lisää hankintojen tausta.
Kaikki kolme pelaajaa saapuvat Japanista. Hyökkääjä Daizen Maeda, 24, tulee lainasopimuksella Yokohoma F Marinosin riveistä. Tulevana kesänä siirrosta tulee pysyvä.
Reo Hatate, 24, allekirjoitti sen sijaan neljän ja puolen vuoden sopimuksen Celticin kanssa. Laitapuolustajan aiempi seura oli Kawasaki Frontale.
Kolmas uusi tulokas on Gamba Osakan 25-vuotias keskikenttäpelaaja Yosuke Ideguchi. Myös hänen sopimuksensa on neljän ja puolen vuoden mittainen.
Celticissä pelaa jo ennestään Kyogo Furuhashi, joka saapui kesällä Vissel Kobesta. Hän on ollut mielettömän kovassa iskussa ja varmasti osasyy myös organisaation innostukselle tähyillä J-Leaguen suunnalle uudestaan.
Eikä hänkään toki ole ensimmäinen japanilaistähti Celticissä. Moni muistaa varmasti Shunsuke Nakamuran myös. Hän pelasi seurassa vuodet 2005-2009.
Varmasti osasyynsä on myös päävalmentajalla Ange Postecogloulla. Hän valmensi ennen Celtic-pestiään juuri Japanissa Yokohama F Marinosia. Maeda oli hänen joukkueessaan ja täten varmuudella tuttu pelaaja.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme nämä kaverit. Uskoisin, että kannattajamme tulevat olemaan erittäin innoissaan, Postecoglou kertoi.
– Luonnollisesti tiedän heidän taitonsa ja uskon heidän tuovan ryhmään lisää laatua, persoonallisuutta ja energiaa. Kaikki ovat uransa huipulla juuri nyt. Heillä on kunnianhimoa saavuttaa voittoja ja uskon meidän pääsevän näkemään heidät parhaimmillaan.
Lähde: BBC
Maeda ja Ideguchi ovat pelanneet Japanin kovatasoisessa A-maajoukkueessa. Hatate on kulkenut läpi kaikki Japanin nuorisomaajoukkueet, mutta A-maajoukkuedebyytti antaa vielä odotuttaa.
Hän oli kuitenkin Japanin joukkueessa viime kesän olympialaisissa.
Lisäksi Daizen on voittanut J-Leaguen maalipörssin ja Ideguchi muistetaan myös Leedsin riveistä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo iski voittomaalin – johtaa selvällä erolla Serie B:n maalipörssiä
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia