AC Milanilla iso siirtokassa ensi kesälle – kaksi toivehankintaa jo mielessä
Kuva: Getty Images
AC Milanin ensi kesän siirtokassa on noin sata miljoonaa euroa, kertoo La Gazzetta dello Sport.
Kyseisen summan ehtona on se, että Milan pääsee ensi kauden Mestarien liigaan. Rossoneri johtaa kirjoitushetkellä Italian Serie A:ta kahden pisteen erolla paikallisvastustajaansa Internazionaleen, joka on pelannut ottelun vähemmän. Romahtaminen Mestarien liigaan oikeuttavien paikkojen ulkopuolelle vaatisi pahaa sulamista kummaltakin milanolaisseuralta.
Gazzettan mukaan Milanin hankintalistan kärkipäässä ovat Lillen toppari Sven Botman ja keskikenttäpelaaja Renato Sanches.
Hollantilaispuolustaja Botman, 22, sanoi aiemmin tässä kuussa, että hän vaihtanee seuraa tämän kauden jälkeen. Tammikuussa häntä huhuttiin Milanin lisäksi myös Newcastleen.
– Kaikki puhuvat Newcastlesta ja siitä, miten siellä on kyse vain rahasta. Mutta se on todella mukava projekti, jos katsoo, mistä Manchester City ja PSG aloittivat, kommentoi Botman Ziggo Sportille.
– Minusta olisi todella hienoa olla osa sitä, mutta Milan on kaunis seura.
– Viihdyn Lillessä toistaiseksi hyvin. Oletan, että ensi kesänä otan hyvän askeleen urallani.
Portugalilaisesta Sanchesista, 24, kaavaillaan korvaajaa Franck Kessiélle, jonka odotetaan lähtevän Milanista ensi kesänä hänen sopimuksensa päättyessä.
Sanches on huhujen mukaan jo luvannut Milanille, ettei hän aio solmia jatkosopimusta Lillen kanssa. Hänen nykyinen diilinsä seurassa päättyy kesällä 2023.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä