Portugalin superlupaus katosi vuosiksi otsikoista – suosikkiselostaja Tuomas Virkkunen hehkuttaa C Morella: ”Hänen uutta tulemista on hieno seurata”
Kuva: Getty Images
Renato Sanches oli vasta 18-vuotias, kun hän oli Portugalin A-maajoukkueen mukana voittamassa historiallista EM-kultaa vuonna 2016.
Sanches oli tuolloin todellinen superlupaus, jonka perässä olivat lukuisat Euroopan huippuseurat. Lopulta hän myös siirtyi Bayern Müncheniin, mutta aika saksalaisjätin riveissä sujui alavireisesti.
Keskikenttäpelaaja kuului Bayernin sopimuspelaajiin kolmen vuoden ajan ja sai vastuuta yhteensä 53 ottelussa. Yhden kauden hän vietti lainalla Swanseassa, mutta Valioliigassa hän oli lähinnä yleinen naurunaihe.
Kesällä 2019 Sanches siirtyi ranskalaisseura Lilleen, jossa hän on vihdoin alkanut lunastaa potentiaaliaan. Portugalilaispelaaja katosi vuosiksi otsikoista, mutta on nyt tekemässä paluuta huipulle.
C Moren suosikkiselostaja Tuomas Virkkunen selosti tiistaina Chelsean ja Lillen välisen Mestarien liigan ottelun, ja kehui tauolla vuolaasti Sanchesia.
– Renato Sanchesin uutta tulemista on hieno seurata, Virkkunen sanoi C Moren studioisäntä Petri Pasaselle.
– Muistatte varmasti vuoden 2016 EM-kisat, kun nuori 16-vuotias [toim. huom. 18-vuotias] nousi Portugalin keskikentälle. Sen jälkeen hänellä on ollut vähän hakemista uransa kanssa, mutta on tuota hienoa katsoa kuinka upeasti Renato Sanches nyt pelaa.
Sanchesin nykyinen sopimus Lillen kanssa ulottuu vuoteen 2023 saakka. Hänet on yhdistetty siirtohuhuissa voimakkaasti AC Milaniin.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
Renato Sanches' game by numbers vs. Chelsea:
62 touches
18 passes in final third
8 ball recoveries
7 take-ons attempted
6 final third entries
4 duels won
3 take-ons completed
1 tackle
One of the only bright sparks for Lille. #UCL
62 touches
18 passes in final third
8 ball recoveries
7 take-ons attempted
6 final third entries
4 duels won
3 take-ons completed
1 tackle
One of the only bright sparks for Lille. #UCL
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä