Sportbladet: AIK tehnyt rahakkaan sopimustarjouksen tunnetulle ruotsalaiskärjelle – neuvottelut käynnissä
Kuva: Getty Images
John Guidettin nykyinen sopimus La Ligassa pelaavan Alavésin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet eivät allekirjoita jatkosopimusta ja Guidetti poistuu Baskimaalta vapaana agenttina.
Guidettin kausi on mennyt jälleen pahemman kerran penkin alle. 29-vuotias ruotsalaiskärki on jäänyt olemattomalle vastuulle Alavésissa ja on pelannut sarja- ja cup-ottelut mukaan luettuna yhteensä noin 400 minuuttia.
Viime kaudella Guidetti pelasi noin 370 minuuttia, joten hän on jäänyt olemattomille peliminuuteille jo muutaman vuoden ajan, vaikka hän kuuluu joukkueen parhaiten palkattujen pelaajien joukkoon.
Guidetti saattaa palata kesällä synnyinkaupunkiinsa Tukholmaan. Sportbladetin saamien tietojen mukaan AIK on tehnyt Guidettille sopimustarjouksen. Osapuolet eivät ole vielä lähellä toisiaan taloudellisissa vaatimuksissaan.
AIK on lähettänyt muun muassa urheilutoimenjohtajansa Baskimaahan neuvottelemaan Guidettin kanssa sopimuksesta. Guidetti ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, haluaako hän palata kotimaahansa.
28 A-maaottelua Ruotsin paidassa pelannut Guidetti on edustanut urallaan muun muassa Celta Vigoa, Celticiä, Feyenoordia ja Hannoveria.
Sportbladetin mukaan Guidetti olisi yksi AIK:n seurahistorian parhaiten palkatuista pelaajista, jos hän hyväksyisi saamansa sopimustarjouksen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit