Huuhkajien toppari solmi siirtohuhuista huolimatta jatkosopimuksen – isommat ympyrät ovat kuitenkin yhä mielessä: ”Seurakin haluaa myydä minut eteenpäin”

Huuhkajien topparilla Leo Väisäsellä on takanaan kaksi hyvää kautta Ruotsin pääsarjaseurassa Elfsborgissa.
Viime kauden päätteeksi hänet valittiin Elfsborgin vuoden pelaajaksi ja hänen jopa odotettin siirtyvän täksi vuodeksi isompiin ympyröihin. Väisänen, 24, sanoi joulukuussa MTV Urheilun haastattelussa, että hän kokee olevansa valmis siirtoon, mutta lisäsi myös olevansa tyytyväinen Ruotsissa.
Huhuissa häntä vietiin muun muassa Major League Soccerin Austin FC:hen, mutta lopulta Väisänen solmi viime vuoden päätteeksi jatkosopimuksen Elfsborgin kanssa. Edellinen diili olisi umpeutunut vuonna 2023, mutta uuteen kontrahtiin laitettiin vuosi lisää.
Jatkosopimuksen julkistuksen yhteydessä Elfsborgin seurapomo Stefan Andreasson myönsi, että Väisäseen on kohdistunut kiinnostusta.
[readmore from=Huuhkajat]
– Tietysti hänestä on ollut paljon kiinnostusta ja on selvää, että vuoden paras pelaajamme ja ehkäpä koko Allsvenskanin paras toppari tulee tekemään uran ulkomailla, kuten moni muukin, jos oikea seura löytyy.
Viime vuonna MTV Urheilun haastattelussa myös Väisänen itse sanoi, että kiinnostusta muualta on ollut, mutta ”ei mitään konkreettista”. Sunnuntaina hän kertoi Huuhkajien etälehdistötilaisuudessa SuomiFutikselle, että siirto muualle ei ole mitenkään poissuljettu ajatus edes lyhyellä aikavälillä, mutta jatkosopimus Elfsborgin kanssa tuntui hyvältä ratkaisulta.
– Allekirjoitin sen [jatkosopimuksen] ennen kuin siirtoikkuna edes aukesi. Vaikea sanoa, minkälaisia tarjouksia olisi tullut ja olisiko tullut mitään, mutta siinä hetkessä tuntui aika luontevalta [tehdä jatkosopimus].
– Kuitenkin kesän siirtoikkuna on suurempi. Seurat heräilevät ja alkavat kasamaan uutta joukkuetta seuraavalle kaudelle.
– Ei hätäillä sen (siirron) kanssa ja luotetaan siihen, että pysyn kunnossa ja jatkan hyvin pelaamista.
Väisäsen mukaan hänellä on Elfsborgin kanssa selkeä yhteisymmärrys siitä, että hän haluaa siirtyä vielä isompiin ympyröihin.
– En tietenkään olisi allekirjoittanut jatkosopimusta, jos niistä jutuista ei olisi puhuttu. Olemme samalla sivulla siinä suhteessa.
– Seura tietää [että haluan siirtyä], ja hekin haluavat myydä minut eteenpäin.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon

- Huippuiskussa oleva Otso Liimatta avasi Allsvenskan-siirron taustoja: ”Olin yhteyksissä muutaman muunkin seuran kanssa”