Suomen A-maajoukkue leireilee parhaillaan Murciassa, Espanjassa. Markku Kanerva teki rohkean ja ennakkoluulottoman ratkaisun, kun hän kutsui täysin yllättäen joukkueeseen vasta 17-vuotiaan Miska Ylitolvan. Ylitolva avaa SuomiFutis-sivustolle, miten hän reagoi uutiseen.

Ylitolva oli suurelle yleisölle varsin tuntematon nimi vielä 15. maaliskuuta. Viikko sitten keskiviikkona Ylitolvan nimi pamahti yhdellä kertaa monen median otsikoihin. Kanerva oli valinnut Ylitolvan Huuhkajien harjoitusleirille. Päätös herätti rutkasti keskustelua.

Nuori mies ei suoranaisesti osannut odottaa sitä, että eräs normaali arkipäivä muuttuisi hetkessä hyvin erityislaatuiseksi päiväksi. Ylitolva vastasi puhelimeensa, ja toisessa päässä oli Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva.

– Siinä minä olin kotona ja tein koulujuttuja. Sitten puhelin soi ja siellä oli ”Rive” (Markku Kanerva). Hän vähän kyseli siinä meidän (HJK:n) Turkin leiristä. Sitten hän kysyi minulta, että mitä mieltä olisin, jos hän ottaisi minut ryhmään nyt mukaan.

– Totta kai minä olin hieman ihmeissäni. Sain lopulta sanotuksi, että mikäpä ettei, totta kai se käy, Ylitolva kertoo SuomiFutis-sivustolle Huuhkajien etälehdistötilaisuudessa keskiviikkona.

Onnitteluja on valinnan jälkeen sadellut. Perheen kanssa valinta käytiin läpi positiivisissa tunnelmissa. Ylitolva on ollut tätä ennen mukana alle 18-vuotiaiden sekä alle 16-vuotiaiden maajoukkueissa. Hyppäys suoraan A-maajoukkueeseen on kuitenkin suuri. Ylitolva paineli ohituskaistaa ohi U19- sekä U21-ikäluokista.

Oletettavaa on, että Ylitolva nähdään jatkossa nuoremmissa maajoukkueissa, vaikka kutsu kävikin nyt Huuhkajien harjoitusotteluihin. Ylitolva on ollut pitkään A-maajoukkueen valmennusryhmän silmien alla, joten mikään tuntematon pelimies hän ei ole Huuhkajien johdolle. Silti urakehitys on vasta alkutekijöissä.

Jotain hämmennyksestä saattaa kertoa sekin, ettei Ylitolva tarkalleen muista, mitä Kanerva hänelle sanoi, kun aiheena oli tulevaisuuden kuviot.

– Kyllähän siinä jotakin Markku sanoi. En enää kyllä muista… Kyllä hänellä jotain ajatuksia oli siitä, mitä minun kohdallani tullaan tekemään. En enää tarkalleen kyllä muista, mitä hän sanoi, Ylitolva toteaa huolettomasti.

Ylitolva pelasi viime kaudella vielä Ykköstä ja Kakkosta RoPSin sekä kakkosjoukkue RFA:n riveissä. RoPSin taloudellinen ahdinko pakotti Ylitolvan etsimään uusia haasteita. Sellaisia hän löysi Helsingistä ja HJK:sta, johon nuorukainen siirtyi tammikuussa.

FC Santa Clausin kasvatti käytti mahdollisuutensa RoPSissa, jonka tie vei viime kauden jälkeen Kakkoseen talousongelmien takia. Ylitolva myöntää, että RoPSin vaikea tilanne kirpaisee.

– Erittäin kurja juttu. En oikein tiedä, mitä tuohon voisi sanoa. Seuraan kyllä RoPSia ja miten heillä menee, Ylitolva sanoo.

Talven aikana Ylitolva on tehnyt nimeään tutummaksi esiintymällä ennakkoluulottomasti ja vahvasti HJK:n riveissä liigacupin peleissä sekä harjoitusotteluissa oikealla laidalla. Ylitolva on noussut nopeasti taistelemaan jopa avauskokoonpanon paikasta hallitsevassa mestarissa, kivenkovassa HJK:ssa.

Nuori mies on aiheuttanut päänvaivaa HJK:n päävalmentaja Toni Koskelalle. Huippunimistä koostuva ryhmä on äärimmäisen kilpailtu ympäristö. Jokainen pelaaja haluaa pelata. Ylitolva on noussut kovaa vauhtia lyhyessä ajassa Koskelan arvoasteikossa, kun Veikkausliigan kausi pian alkaa. Avauskokoonpanon paikka on myös tavoite, jonka Ylitolva toteaa suoraan.

– Tosi hyvin on mennyt preseason henkilökohtaisella tasolla. Pääsin nopeasti joukkueeseen mukaan. Toni (Koskela) on antanut vastuuta ja olen pystynyt näyttämään, että pystyn tosissaan taistelemaan avauskokoonpanon paikasta.

– En tietenkään ajatellut silloin kun tulin HJK:hon, että taistelisin heti avauskokoonpanon paikasta. Nyt kun olen huomannut, että asiat ovat menneet hyvin, niin kyllä se on ihan realistinen tavoite, 17-vuotias nuorukainen linjaa.

Yksi ominaisuus, joka Ylitolvan erottaa muista ikätovereistaan, on fyysisyys. Ylitolvan fysiikka on varsin vahvalla tasolla ikäisekseen. Se auttaa sopeutumista myös maajoukkuetasolle, vaikkakin hyppäys on silti valtava.

[readmore from=ylitolva-miska]

Hyppäyksestä kertoo jo sekin, että uudet pelikaverit A-maajoukkueessa ovat suurin osa täysin tuntemattomia. Pientä helpotusta tuo tutut pelikaverit HJK:sta, Miro Tenho sekä Santeri Hostikka, jotka molemmat ovat mukana Espanjan leirillä.

– Vähän se helpotti, että on joitakin tuttuja. En minä oikeastaan ketään tuntenut täältä. Kaikki ovat sellaisia, joita olen telkkarista seurannut. Hyvin on otettu mukaan ja tänne on ollut helppo tulla, vaikka olenkin vähän nuorempi.

Ylitolva viihtyy oikeana laitapuolustajana tai wingbackina. Hän on parhaimmillaan 1vs1-tilanteissa, niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Maailman huipulta Ylitolva on seurannut saman pelipaikan pelaajaa PSG:stä.

– Olen seurannut Achraf Hakimin tekemistä. Se on minulle sellainen oman pelipaikkani idoli.

LUE MYÖS: