Arsenal-kärki vaihtamassa maisemaa: ”Keskustelen usean eri seuran kanssa”
Alexandre Lacazetten sopimus Arsenalin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Näillä näkymin osapuolet eivät allekirjoita jatkosopimusta ja Lacazette vaihtaa maisemaa vapaana agenttina.
30-vuotias Lacazette kertoi Canal Plusin haastattelussa keskustelevansa parhaillaan useiden seurojen kanssa. Lacazette otti myös kantaa mahdolliseen paluuseen Lyoniin.
Lacazette on Lyonin oma kasvatti. Hän pelasi seuran edustusjoukkueessa 275 ottelua ennen siirtoaan Arsenaliin kesällä 2017.
– Keskustelen usean eri seuran kanssa. Olen avoin kaikelle. En ole koskaan lopettanut yhteydenpitoa Lyonin kanssa. Yritän palata sinne muutaman kerran vuodessa tapaamaan seuran lääkärihenkilökuntaa, koska meillä on loistavat välit. Lyon tietää, että jään vapaaksi agentiksi ja he ovat ilmoittaneet kiinnostuksestaan.
Lacazette toivoo Lyonin pääsevän europeleihin. Lyon on parhaillaan vasta kahdeksantena Ligue 1:ssä.
– Olisi vaikea siirtyä sinne, jos he eivät pääse mukaan europeleihin. Haluan pelata Euroopassa. Siitä on kulunut jo pitkä aika, kun pelasin edellisen kerran Mestarien liigassa. Ikävöin sitä. Elämässä mikään ei ole mahdotonta, mutta Lyoniin palaaminen ilman europelejä on vaikeaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä