Jalkapallo Suomen maabrändin kärkituote – ulkoministeriön selvityksessä kiiteltiin etenkin Huuhkajien faneja
Kuva: Getty Images
Suomen ulkoministeriö julkaisi tiistaina mediakatsauksen, jonka aiheena oli Suomen maana saama kansainvälinen näkyvyys. Jalkapalloväen kannalta ilahduttavaa oli, että suurimman positiivisen näkyvyyden Suomi sai vuonna 2021 juuri jalkapallon kautta.
Tätä näkyvyyttä toivat tietysti ennen kaikkea Huuhkajien pelaaminen jalkapallon EM-kisoissa. Suomen debyyttiottelussa nähtiin dramaattinen tilanne, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksenin sydän pysähtyi. Molempien maiden kannattajat loivat kuitenkin vuorohuudoillaan ikimuistoista jalkapallokulttuuria.
– Erityisesti Tanska−Suomi-pelissä tapahtunut dramaattinen sairauskohtaus ja suomalaisfanien osoittama myötätunto loivat moninkertaisen näkyvyyspiikin, jonka vaikutukset olivat voimakkaimmat Euroopassa, tiedotteessa kirjoitetaan.
– Kööpenhaminan-suurlähetystö analysoi näkyvyyden olevan Tanskassa tavoittavuudeltaan ainutlaatuista: ”Tapahtuma tavoitti käytännössä koko Tanskan – kadunmiehestä kruununprinssiin”.
Muista urheilijoista eniten näkyvyyttä Suomelle toi formulakuski Valtteri Bottas. Tunnetuin naisurheilija oli golfari Matilda Castrén.
Jalkapallon lisäksi huomiota Suomelle toivat tutut teemat: onnellisuus, koronatoimenpiteet, tasa-arvo, hyvä hallinto, ilmastotoimet, koulutus ja teknologiaosaaminen. Kaikkia näitä käsiteltiin runsaasti kansainvälisessä mediassa vuoden 2021 aikana. Suomi oli vuonna 2021 myös neljännen kerran peräkkäin ykkösmaa Maailman onnellisuusraportissa, eli toisin sanottuna maailman onnellisin maa.
Suomi maailman mediassa -katsauksen tiedot perustuvat 74 ulkomaisen edustuston ja niiden kumppanien mediaseurannan pohjalta tehtyyn arvioon. Ulkoministeriön mediaseurantaa hyödynnetään Suomen maineen kokonaisseurannan lisäksi maakuvatyössä.
Jalkapallo toi Suomelle suurimman näkyvyyden vuonna 2021
um.fi/ajankohtaista/…
um.fi/ajankohtaista/…
um.fi
Jalkapallo toi Suomelle suurimman näkyvyyden vuonna 2021 - Ulkoministeriö
Osallistuminen jalkapallon EM-kisoihin toi Suomelle uudenlaista näkyvyyttä vuonna 2021, kertoo ulkoministeriön...
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”