Juventuksen pokaalitoiveet yhä hengissä – Maxi Allegri vakuutti jatkavansa seurassa vielä kolme vuotta
Kuva: Getty Images
Juventuksen toive edes yhdestä pokaalista tälläkin kaudella pysyi vielä hengissä, kun Vanha Rouva lunasti keskiviikkona paikkansa Coppa Italian loppuottelussa. Välierävoitto irtosi Fiorentinasta yhteismaalein 3-0. Toisessa osaottelussa maaleista vastasivat Federico Bernardeschi ja lisäajan viimeisellä minuutilla onnistunut Danilo.
Juventus voitti Italian Cupin viime kaudella ja on ollut finaalissa seitsemän kertaa viimeisten kahdeksan kauden aikana. Tällä kaudella Coppa Italia on kuitenkin sen ainoa jäljellä oleva mahdollisuus pokaaliin. Juventus kohtaa 11. toukokuuta Roomassa Stadio Olimpicolla pelattavassa loppuottelussa Internazionalen.
Juventuksella on silti pelattavaa kahdella rintamalla, sillä cup-voitto ei tuo paikkaa ensi kauden Mestarien liigassa. Viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä Juve on kyllä neljäntenä, mutta AS Roma vaanii viiden pisteen päässä Juventuksen kompurointeja odotellen. Suurimpana uhkana Juventuksen valmentaja Massimiliano Allegri pitää kuitenkin seitsemän pisteen päässä olevaa Fiorentinaa, jolla on yksi rästipeli pelaamatta.
– Kun katson otteluohjelmaa, pitäisin Fiorentinaa kovimpana haastajana nelospaikasta, Allegri totesi medialle välieräpelin jälkeen.
Vaikka Juventuksen kohdalla puhuttiin jo ennen kautta ”ylimenokaudesta”, ovat vaatineet Allegrin erottamista vaisujen tulosten vuoksi. Maxi Allegri itse vakuuttaa kuitenkin olevansa Juventuksen valmentajana myös ensi kaudella – ja pidempäänkin.
[readmore from=Juventus]
– Seuraavien kolmen kauden ajan! Sen sanottuani muistutan, että Juventuksen pitää kuitenkin aina kamppailla voitosta. Suurin pettymys minulle on ollut hävitä keskinäisissä otteluissa Interille, koska ne tulokset maksoivat meille liigan voiton, Allegri harmitteli.
Cup-finaalissa Juventus saa kuitenkin tilaisuuden revanssiin.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit