Näkökulma: Onko Veikkausliigasta tulossa Suomen johtava urheilusarja?

Kuva: Juha Tamminen
Kevät, lauantai ja kuusi ottelua kovatasoisinta kotimaista jalkapalloa – Veikkausliigan vuoden 2022 avauskierros on kuin suoraan suomalaisen jalkapallofanin päiväunista. Veikkausliigakausi alkaa tänään parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun jokainen sarjan joukkueista on tositoimissa heti avauspäivänä, ja vielä sopivasti pitkin päivää ripoteltuina.
Veikkausliigan otteluohjelmaa on itse asiassa kritisoitu viime vuosina melko paljon, ja usein aivan aiheesta, mutta tänä vuonna katsojaystävällisyys on lopulta otettu huomioon.
Maanantaipelejä, toki, on vielä paljon TV-sopimusten takia, mutta sarjan pääasialliset otteluiden alkamisajat näyttäisivät olevan perjantaisin klo 18:00 ja lauantaisin klo 17:00. Lauantaisin pelataan myös useampi klo 15:00 ottelu, minkä lisäksi otteluohjelmaa höystävät useat sunnuntaipelit. Viikonloppupainotteinen otteluohjelma on nannaa kesäkatsomoita odottaville suomalaisfaneille.
Otteluohjelman lisäksi Veikkausliigan kulisseissa on tehty viime aikoina todella hyvää työtä. Sarjan jo vitsiksi muodostunut viestintä hyppäsi viime kaudella useita askelia eteenpäin, ja tämän kauden otteluohjelman julkistus oli jo suoranaista viestintätaidetta.
Kommunikointi ei vain kutitellut jo olemassa olevien fanien hymyhermoja, vaan ansaitsi takuuvarmasti huomiota myös sellaisten ihmisten aivosoluissa, jotka eivät normaalisti Veikkausliigaa noteeraisi.
Tämä on tärkeä askel kohti merkityksellisempää ja menestyvämpää urheilusarjaa. Nykyisellä informaatiotulvan aikakaudella merkityssuhteita ei luoda enää stadioneilla, vaan älylaitteissa ja viestintäkanavissa. Onnistunut ja taidokas viestintä on avainasemassa, jos Veikkausliiga haluaa voittaa kilvan siitä, mikä urheilusarja nousee kukoistukseensa pandemian jälkeisessä maailmassa.
Tämän kauden otteluohjelman julkistus oli jo suoranaista viestintätaidettaLisäksi Veikkausliigan brändiä on vienyt eteenpäin parantunut TV-tarjonta. Liigan TV-tuotteessa on ehkä vielä paljon korjattavaa, mutta se on jo valovuosia edellä muutaman vuoden takaista versiota itsestään. Eteenpäin menneiden studio-osuuksien lisäksi Ruudulla tehdään hyvää työtä sarjan mielenkiinnon kasvattamisen suhteen. Esimerkiksi Onside-keskusteluohjelma ja Mikan matkassa -reality tuovat liigalle juuri sellaista positiivista huomiota, jota jokaisen maan ykkösurheilusarjalla kuuluukin olla. Ne myös tarjoavat faneille mahdollisuuden kurkistaa kulisseihin ja löytää tarttumapintaa niin henkilöistä kuin seuroistakin. Toisin sanoen luovat uusia merkityssuhteita kuluttajiin.

Potkupallossa leviää nyt osaamisen kulttuuri
Suomalainen jalkapallo elää juuri nyt täysin uudenlaista buumia. Kotimaisten sarjojen takana on todennäköisesti enemmän osaamista kuin koskaan aiemmin. Veikkausliiga on vain jäävuoren huippu. Viikko sitten kautensa aloittaneen Kansallisen liigan brändiuudistus on osoittautunut onnistuneeksi lähes kaikin mahdollisin tavoin, ja onkin palkittu bränditekona jopa koko Euroopan mittakaavassa. Samalla myös Kansallisen liigan näkyvyys on siirtynyt uuteen aikakauteen aiempaa paremman TV-sopimuksen avulla. Sarjan tuoreet sponsorisopimukset kertovat myös siitä, että yritykset alkavat nähdä sen kaupallisesti kiinnostavana kumppanina. Seuraavana uuden brändin sai Ykkönen. Jälleen pallo osui maaliinsa. Ykkösen brändiuudistus ei ollut monimutkainen, eikä mikään uuden ajan viestintätoimiston kunnianhimoinen kuuseen kurkottaminen. Se oli moderni, raikas ja juuri niin, hyvällä tavalla, pelkistetty kuin Ykkösen kokoisen sarjan kohdalla tarvitseekin olla. Jos tuore brändi-imago siirtyy käytäntöön, voidaan Suomen neljänneksi suurimmasta urheilusarjasta puhua myös yhtenä imagollisesti kiinnostavimmista.Pysyykö pelin taso toimiston tason perässä?
Samaan aikaan kuitenkin itse peli, jos Palloliiton omaan tutkimukseen on uskominen, laahaa perässä. Veikkausliigan tasosta julkaistiin helmikuussa huolestuttavaa dataa, joka lyhykäisyydessään kertoi sen, ettei sarja ole pelillisesti kiinnostava. Väitteellä voi toki olla perää, jos Veikkausliigaa verrataan eurooppalaisiin huippusarjoihin. Palloliiton kuuluukin olla kriittinen suomalaisen huippufutiksen tasoa kohtaan, jotta liittotasolla osataan tehdä oikeita asioita pelin kehittämisen suhteen.
On mahdollista, että luvassa on suomalaisen palloilukulttuurihistorian kannalta käänteentekevä kausi
Suomen johtava urheilusarja
Kaikkien onnistumisten lisäksi jossain on myös epäonnistuttu. Veikkausliigaa pyörittävä Jalkapalloliiga ry ei nimittäin ole päässyt Veikkauksen kanssa vielä yhteisymmärrykseen uudesta nimisponsorisopimuksesta. Virallisesti Veikkausliiga ei ole tällä hetkellä Veikkausliiga.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”