Huikea trilleri! Lisäajan kultainen maali piti Niki Mäenpään Venezian seitinohuet säilymistoiveet elossa
Kuva: Getty Images
Serie A:n tämän kauden sarjanousija Venezia oli hävinnyt peräti kymmenen sarjapeliä putkeen, kunnes vihdoin sunnuntaina se sai tuottaa ilonaiheita kannattajilleen. Pitkä tappioputki katkesi, kun Venezia kaatoi kotikentällään Bolognan jännittävässä ottelussa maalein 4-3.
Johtoon Venezia siirtyi jo 4. minuutilla Thomas Henryn maalilla. Kotijoukkueen maalia yhdeksännessä perättäisessä ottelussa vartioinut Niki Mäenpää sai maaliin syöttömerkinnän, sillä osuma syntyi suomalaisen pitkästä avauksesta.
Venezia lisäsi johtoaan varttitunti myöhemmin. Bolognan maalivahti Lukasz Skorupski torjui Sofian Kiyinen ampuman rankkarin, mutta Kiyine laittoi paluupallon sisään. Hieman ennen taukovihellystä Riccardo Orsolini kavensi kuitenkin taukonumeroiksi 2-1.
Bologna nousi toisella puoliajalla johtoon Marko Arnautovicin ja Jerdy Schoutenin maaleilla. Varsinkin Schoutenin maali oli kaunis tekninen taidonnäyte ja upea laukaus takanurkkaan. Muillekaan maaleille Mäenpää ei mahtanut oikein mitään, sillä niin vapaasti Bolognan pelaajat pääsivät pallon maaliin sijoittamaan. Ei maalivahdin piikkiin.
78. minuutilla Venezia sai kuitenkin pelin toisen rankkarinsa, pitkän VAR-tarkistelun jälkeen. Mattia Aramu laukoi pallon alanurkkaan ja herätti kotijoukkueen toivon jälleen. Lopullisesti juhlat pantiin pystyyn lisäajan kolmannella minuutilla, kun norjalainen Dennis Johnsen laukoi kauden ensimmäisen maalinsa kauniisti takatolpan juureen kierteisellä vedolla.
Loppunumerot 4-3 merkitsivät sitä, että Venezian toive Serie A:ssa säilymisestä elää ainakin vielä hetken. Tosin kipinä voi sammua jo sunnuntai-iltana, kun Salernitana ja Cagliari pelaavat säilymiskamppailussa keskinäisen ottelun.
Jos Salernitana voittaa, saa Venezian putoaminen sinettinsä. Muilla tuloksilla toivo elää vielä ainakin ensi viikkoon. Venezia kohtaa kahdessa viimeisessä ottelussaan AS Roman ja Cagliarin.
Niki Mäenpäälle merkittiin Bologna-ottelussa komeat seitsemän torjuntaa. Bolognan valmentaja Sinisa Mihajlovic palasi ottelussa jälleen kentän laidalle leukemiahoidoista johtuneen poissaolon jälkeen.
Päivitys juttuun 8.5. kello 21.03. Venezian toiveet pysyivät kuin pysyivätkin elossa, kun Salernitana ja Cagliari pelasivat iltapelissä 1-1-tasapelin. Putoaminen oli jo varmistumassa, kunnes Cagliarin Giorgio Altare teki joukkueelleen tasoituksen ajassa 90’+9.
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”