Katso: Sergio Agüeron legendaarisesta maalista kymmenen vuotta – Manchester Cityltä upea kunnianosoitus entiselle pelaajalleen
Kuva: Getty Images
Sergio Agüero on Manchester Cityn seurahistorian paras maalintekijä 260 maalillaan.
Agüero edusti Manchester Cityä kymmenen vuoden ajan. Hän voitti seurassa muun muassa viidesti Valioliigan mestaruuden.
Ensimmäinen sarjamestaruus näki päivänvalonsa Agüeron ensimmäisellä kaudella 2011-12. Kyseinen mestaruus varmistui vähintäänkin dramaattisella tavalla.
Manchester Cityn oli voitettava viimeisellä kierroksella QPR Etihadilla varmistaakseen mestaruutensa. Agüero iski mestaruuden ratkaisseen maalin lisäajan kolmannella minuutilla. Kyseisestä maalista tulee tänään perjantaina kuluneeksi kymmenen vuotta.
Katso Agüeron kuuluisa maali twiittiupotuksesta.
Agüero joutui lopettamaan pelaajauransa noin puoli vuotta sitten. Agüero kärsi rintakivuista viime syksynä pelatun Barcelonan ja Alavésin välisen ottelun yhteydessä. Tutkimukset paljastivat Agüeron kärsivän sydämen rytmihäiriöstä ja se esti häntä jatkamasta pelaamista.
Myös Manchester City juhlisti Agüeron maalin merkkipäivää julkaistuaan legendaarisen hyökkääjän patsaan, joka sijaitsee Etihadin edustalla.
𝗧𝗘𝗡. 𝗬𝗘𝗔𝗥𝗦. 𝗔𝗚𝗢.
The 𝗚𝗥𝗘𝗔𝗧𝗘𝗦𝗧 moment in #PL history, #OnThisDay in 2012.
Football thanks you, @aguerosergiokun!

The 𝗚𝗥𝗘𝗔𝗧𝗘𝗦𝗧 moment in #PL history, #OnThisDay in 2012.
Football thanks you, @aguerosergiokun!
We are delighted to unveil a permanent statue of Club legend @aguerosergiokun at the Etihad Stadium on the tenth anniversary of 93:20! 
#ManCity
#ManCity
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”