Pääseekö Jesse Joronen sittenkin Serie A:han? Arvostettu lehti huhuilee suomalaista sarjanousijaan
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien maalivahti Jesse Jorosen seurajoukkuekausi päättyi pettymykseen, kun hänen joukkueensa Brescia karahti Serie B:n nousukarsinnoissa eikä onnistunut nousemaan Italian pääsarjatasolle. Jorosen sopimus päättyi tähän kauteen, joten käytännössä Bresciassa jatkaminen näytti heti melko epätodennäköiseltä.
29-vuotiaan veräjänvartijan uskoisi saavan runsaasti tarjouksia, sillä siirtokorvausta hänestä ei tarvitse maksaa. Aiemmin Jorosesta kiinnostuneeksi seuraksi on nimetty Puolan mestari Lech Poznan, mutta nyt arvostettu italialaislehti Gazzetta dello Sport kertoo, että myös paluu Serie A:han voi olla mahdollista.
Gazzettan mukaan Serie B:n tällä kaudella voittaneen Leccen tekninen johtaja Pantaleo Corvino on päättänyt haluta Jorosesta seuran uuden ykkösmaalivahdin joukkueesta lähtevän Gabrielin seuraajaksi. 29-vuotiaasta brasilialaisesta tuli Jorosen tavoin vapaa agentti, eikä hän ole Leccessä jatkamassa. Uutisessa kerrotaan, että Joroselle tarjotaan kolmivuotista sopimusta.
[readmore from=Joronen-Jesse]
Jos Joronen Lecceen siirtyy, on sarjanousija entistäkin suomalaisempi. Leccen Primavera-joukkueessa ovat nimittäin tällä kaudella pelanneet Suomen juniorimaajoukkueiden laitapelaajat Henri Salomaa ja Eetu Mömmö sekä maalivahti Jasper Samooja. 18-vuotias Samooja on ollut myös penkillä 11 Serie B -otteluissa, muttei vielä ole debytoinut edustusjoukkueen maalilla.
Jesse Joronen siirtyi Bresciaan FC Kööpenhaminasta kesällä 2019 viiden miljoonan euron siirtokorvauksella.
Lähde: Tuttob.com
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen