Thomas Müller on ollut lähteä Bayern Münchenistä kolme kertaa – Manchester United teki aikanaan ”hullun” tarjouksen
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin hyökkääjä Thomas Müller sanoo, että hänen urallaan on ollut kolme hetkeä, kun hän on harkinnut Saksan suurseuran jättämistä.
Müller, 32, on edustanut kotimaansa jättiläistä yhtäjaksoisesti jo kymmenvuotiaasta asti. Hän on pelannut seuran edustusjoukkueessa yli 600 kertaa ja voittanut müncheniläisten kanssa häkellyttävät 30 pokaalia.
Müller kertoi Merkurin haastattelussa, että Manchester United yritti houkutella hänet Englantiin, kun hänen entinen valmentajansa Louis van Gaal luotsasi Valioliigan suurseuraa vuosina 2014-2016.
– Bayern hylkäsi koko homman, vaikka Unitedilta tuli hullu tarjous, sanoi Müller Goalin mukaan.
– Mutta se oli iso luottamuksen osoitus Bayernilta.
Müller oli aikanaan siirtyä myös Hoffenheimiin, kun hän vasta tavoitteli läpimurtoa Bayernin edustusjoukkueeseen.
– Se oli silloin varsin lähellä. Onneksi [Bayernin kakkosjoukkueen silloinen valmentaja] Hermann Gerland taisteli vastaan kaikin voimin ja esti siirron.
Viimeksi Müller harkitsi Bayernista lähtöä kaudella 2018-19, kun hän jäi Niko Kovačin alaisuudessa vähälle vastuulle.
– En saanut haluamaani peliaikaa, joten halusin keskustella seuran kanssa kaikista mahdollisista vaihtoehdoista.
Müllerin ja Bayernin sopimus päättyy kesällä 2024, mutta hän ei stressaa vielä siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu.
– Mietin sitä myöhemmin. Minun on hyvä olla, en koe mitään paineita ja minulla on paljon vaihtoehtoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos

- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon