Bayern Münchenin pitkäaikainen avainpelaaja paljastaa: Siirto ulkomaille houkuttaa: ”Olisi mielenkiintoinen haaste”
Kuva: Getty Images
Joshua Kimmich on pelannut Bayern Münchenissä seitsemän vuoden ajan.
Bayernin ehdottomiin avainpelaajiin lukeutuvan Kimmichin sopimus seuran kanssa päättyy kesällä 2025. Hän allekirjoitti jatkosopimuksen viime syksynä.
Ranskalaismedia So Foot haastatteli puolustavaa keskikenttäpelaajaa, joka kertoi pitävänsä ulkomailla pelaamista mielenkiintoisena ideana. 27-vuotias Kimmich on pelannut koko uransa Saksassa, joten uusi haaste kiinnostaa – ainakin jossain vaiheessa.
– Se olisi mielenkiintoinen haaste. En tiedä, mitä muutaman vuoden sisällä tapahtuu. Katsotaan. Olen iloinen Bayernissa, mutta jossain pääni sisällä on se idea ammatillisesta ja henkilökohtaisesta haasteesta kokea jotain uutta tulevaisuudessa.
Bayern on menettänyt viime aikoina muun muassa David Alaban ja Thiagon muihin maisemiin vapaina agentteina. Lisäksi Robert Lewandowski haluaa jättää seuran.
Kimmich paljasti suunnitelleensa poistumista Bayernista jo vuosikausia sitten, kun Carlo Ancelotti ei peluuttanut häntä tarpeeksi.
– Silloin, kun en pelannut niin paljon kuin olisin halunnut, ajattelin lähteväni Bayernista. Sitten Ancelotti sai potkut ja nousin jälleen avauskokoonpanoon, voitimme kaiken, eikä sitä pitänyt enää ajatella, Kimmich viittasi lähtöön.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit