Valtavat panokset! – Ennakko Pikkuhuuhkajien ratkaisupeliin Norjaa vastaan: Mistä näet pelin ilmaiseksi, valmentajien kommentit ja arvioidut avauskokoonpanot
Kuva: Juha Tamminen
Turun Veritas Stadionilla pelataan perjantai-iltana kello 18 alkaen erittäin iso peli. Siinä Juha Malisen valmentama Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue pelaa paikasta syyskuussa pelattaviin EM-jatkokarsintoihin. Vastaan asettuu Norja, joka taistelee samasta panoksesta ja elättelee yhä mahdollisuuksia myös lohkovoittoon ja suoraan EM-kisapaikkaan.
Se, että Pikkuhuuhkajat pelaa lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan yhä pääsystä EM-kisoihin, on lähes ainutlaatuinen juttu. Suomi on ollut samassa tilanteessa vain kerran aiemmin. 14 vuotta sitten Pikkuhuuhkajat voitti EM-karsintalohkonsa kolmen pisteen erolla ennen Tanskaa ja Skotlantia.
Tuolloin EM-kisoissa pelasi kuitenkin vain kahdeksan maata, joten lohkovoittokaan ei tuonut suoraa kisapaikkaa. Piletti Ruotsissa vuonna 2009 pelattuihin EM-kisoihin heltisi jatkokarsintaparista Itävaltaa vastaan. Otteluparin toinen osaottelu pelattiin samaisella Turun Veritas Stadionilla, ja riemukas rankkaripotkukisa on jäänyt monien futisfanien mieleen pysyvästi.

Kuntopuntari
Suomi U21 (V-V-V-H-V) 7.6. Suomi-Azerbaidzhan 3-0 (EM-kars.) 3.6. Itävalta-Suomi 2-3 (EM-kars.) 29.3. Kroatia-Suomi 2-3 (EM-kars.) 25.3. Romania-Suomi 2-1 (ystävyysottelu) 15.11.2021 Suomi-Viro 1-0 (EM-kars.) Norja U21 (V-H-V-V-V) 3.6. Norja-Kroatia 3-2 (EM-kars.) 29.3. Itävalta-Norja 2-1 (EM-kars.) 16.11.2021 Azerbaidzhan-Norja 1-2 (EM-kars.) 12.11.2021 Norja-Suomi 3-1 (EM-kars.) 12.10.2021 Norja-Viro 3-0 (EM-kars.)Poissaolot
Pikkuhuuhkajien karsintojen alla runsaasti pelanneista pelaajista sivussa ovat avainpelaajiin lukeutuva keskikentän väkkärä, HSV:n Anssi Suhonen, sekä lisäksi muun muassa laitapelaaja Eetu Mömmö (Lecce) sekä Santeri Väänänen (HJK). Kaikkien poissaolo johtuu loukkaantumisista, eikä Suomella ole pelikieltoja. Norjalla ei merkittäviä loukkaantumisia eikä pelikieltoja ole.Arvioidut avauskokoonpanot
Suomi käytti Azerbaidzhan-pelissä jonkin verran pelaajarotaatiota avainpelaajia lepuuttaakseen ja varoituksen päässä pelikiellosta olevien pelaajien korttitilejä suojellakseen. Turussa Pikkuhuuhkajat laittaa tietenkin oletettavasti kentälle alusta lähtien parhaan mahdollisen miehistön. Käytännössä tämä tarkoittanee seuraavanlaista avausta: Viljami Sinisalo; Taneli Hämäläinen, Robin Tihi, Ville Koski, Julius Tauriainen; Adam Marhiev, Noah Nurmi; Oliver Antman, Naatan Skyttä, Daniel Håkans; Agon Sadiku
Mistä näet pelin?
Ottelu näkyy aiempien Suomen karsintapelien tapaan suorana lähetyksenä Yle Areenasta. Lähetys Turusta alkaa kello 17.50. Ottelun selostaa Velja Engström.Valmentajien kommentit
Juha Malinen, Suomi: – Olemme tämän kahden viikon ajan työskennelleet suurella sydämellä, jotta pääsisimme perjantaina pelaamaan unelmastamme – nyt meillä on tiedossa todella tärkeä ottelu. Terveystilanteemme on rasituksesta huolimatta erittäin hyvä. Olemme palautuneet hyvin. Meillä on ammattilaisia, jotka hoitavat sen puolen hienosti. – Norja on hyvä vastustaja. Kun pelasimme heitä vastaan viimeksi, ulkomailla pelaavat pelaajamme eivät saaneet vastuuta seuroissaan ja Veikkausliiga oli loppunut. Ottelusta jäi sellainen fiilis, että meillä olisi ollut enemmän annettavaa. – Tiedän, että turkulaiset ovat jalkapallohullua porukkaa, ja otteluun tulee varmasti ihmisiä muualtakin. Nyt (harjoituksissa) katsomot ovat tyhjät, mutta olen varma siitä, että täällä on huomenna (tänään perjantaina) säpinää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa