Lähteet: Napoli-pomo vaatii huippuhyökkääjästään jopa sata miljoonaa euroa – seuroilla kuukausi aikaa tehdä tarjous
Kuva: Getty Images
Victor Osimhen on herättänyt kiinnostusta Euroopan suurseurojen keskuudessa.
Osimhenin nykyinen sopimus Napolin kanssa päättyy kesällä 2025. Napoli hankki hänet Lillestä noin 75 miljoonalla eurolla vajaat kaksi vuotta sitten.
Päättyneellä kaudella Osimhen teki kaikki kilpailut mukaan lukien yhteensä 18 täysosumaa.
Corriere dello Sportin mukaan ainakin Bayern München, Manchester United ja Arsenal ovat Osimhenin kintereillä, mutta Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis on asettanut pelaajalleen sadan miljoonan euron hintalapun.
Robert Lewandowski haluaa jättää Bayern Münchenin ja on todennut julkisesti pitävänsä Bayernissa jatkamista mahdottomana. Bayern tarvitsee siten hyökkääjälleen mitat täyttävän korvaajan. 23-vuotias Osimhen on potentiaalinen vaihtoehto, mutta Bayern ei missään tapauksessa suostu maksamaan hänestä sataa miljoonaa euroa.
De Laurentiis on tunnettu varsin tiukkana neuvottelijana. Lukuisat huippuseurat ovat halunneet jo vuosien ajan hankkia Napolin Kalidou Koulibalyn, mutta De Laurentiis on asettanut hänellekin aiemmin noin sadan miljoonan euron hintalapun. Se on karkottanut seurat topparin kintereiltä.
La Gazzetta dello Sportin mukaan De Laurentiis ei aio myydä Osimheniä, ellei hän saa kärjestään sadan miljoonan euron tarjousta ennen heinäkuun toista viikkoa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”