MM-finaalin ratkaisija elokuussa Helsinkiin – ensimmäiseen Mestarien liiga -kauteensa valmistautuva Eintracht Frankfurt lähellä toistakin huippuhankintaa
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan voittanut Eintracht Frankfurt ilmoitti tiistai-iltana nimekkäästä hankinnasta, kun se kertoi tehneensä kolmevuotisen sopimuksen Mario Götzen kanssa. Näin ollen vuoden 2014 MM-finaalin jatkoaikamaalillaan ratkaissut saksalainen nähtäneen myös elokuussa Helsingissä, kun Eintracht kohtaa UEFA Super Cupissa Real Madridin.
30-vuotiaalla Götzellä oli entisen seuransa PSV Eindhovenin kanssa vuoteen 2024 voimassa oleva sopimus, mutta Eintracht on maksanut sen ulosostoklausuulin. Ulosostohinta on varsin edullinen, eri lähteistä riippuen puhutaan 3-4 miljoonasta eurosta.
Götzestä oli kiinnostunut myös Benfica, joka havitteli hyökkäävää keskikenttäpelaajaa korkeammalla palkalla kuin Eintrachtin tarjoamalla. Götze halusi kuitenkin takaisin kotimaahansa kahden Alankomaissa vietetyn vuoden jälkeen. Eintrachtissa Götzen kerrotaan ansaitsevan parhaimmillaan, bonuspykälien täyttyessä, noin 4 miljoonaa euroa.
– Odotan Eintracht Frankfurtissa pelaamista mielettömän innokkaana. Seura on kehittynyt poikkeuksellisella tavalla ja valinnut jännittävän ja kunnianhimoisen tien, jolla saan nyt sen kanssa kulkea, Götze kommentoi seuravalintaansa.
– Seuralla on mahtavat perustat. Kaikki stadionista faneihin ja kaupunkiin sopi minulle hyvin. Odotan innolla Bundesliigaan paluuta. Lisäksi meillä on mahdollisuus pelata Mestarien Liigassa.
Götze on pelannut Bundesliigaa aiemmin Bayern Münchenissä ja Borussia Dortmundissa. PSV Eindhovenissa hän teki kahden kauden aikana pelaamissaan 77 ottelussa 18 maalia ja antoi 18 maalisyöttöä. Tällä kaudella pelejä kertyi jopa 52, ja Götzen todettiin yleisesti palanneen parhaalle tasolleen muutaman alavireisemmän kauden jälkeen.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Der Weltmeister erhält einen Vertrag bis 2025.
#Götze2025 #SGE
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin