Näkökulma: Markku Kanerva teki erikoisia ratkaisuja – löytyykö syy päävalmentajan painajaisesta?
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Huuhkajat joutui tyytymään Helsingin kesäillassa 1-1-tasapeliin Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva on kovan paikan edessä, kun ottelutahti on poikkeuksellisen tiheä.
Tasapeli tuntui tappiolta, kun Bosnian tasoitus nähtiin vasta lisäajan kolmannella minuutilla. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Bosnia otti pelin haltuunsa toisella puoliajalla, kun Huuhkajien keskikentän ankkuri Rasmus Schüller otettiin vaihtoon.
Schüllerin tilalle tuli TsSKA Sofiaa edustava Thomas Lam, joka ei onnistunut täyttämään paikkaansa keskikentän pohjalla Schüllerin tavoin.
Kanerva perusteli ottelun jälkeen vaihtoa sillä, että Schüllerilla on ollut takareidessä kireyttä. Kanerva teki varmasti tässä mielessä varsin perustellun ratkaisun. Schülleria tarvitaan luultavasti jo tiistaina Montenegroa vastaan.
Toinen ihmetystä herättänyt Kanervan ratkaisu oli se, ettei Turkin Superliigassa Rizesporin riveissä 16 maalia viime kaudella iskenyt Joel Pohjanpalo päässyt kentälle ollenkaan. Ottelun loppupuolella Kanerva vieläpä otti molemmat hyökkääjänsä, Teemu Pukin ja Robin Lodin, vaihtoon.
Lod pelasi toki kymppialueella, mutta tilalle tuli kaksi puhdasta kärkeä, turkulaisen FC Interin Benjamin Källman ja Hullissa vähäiselle vastuulle viime kaudella lainalla jäänyt Marcus Forss. On vähintäänkin kummallista, ettei huippukauden pelannut Pohjanpalo saanut minuutteja ollenkaan, kun kaikki muut kärjet nähtiin kentällä Bosniaa vastaan.
Nations Leaguen kesäkuun ottelurypäs on päävalmentajan painajainen. Neljä ottelua 11 päivään on kova rypistys. Pelaajat haluavat toki pelata, mutta kuten Pukki sanoi Bosnia-ottelun jälkeen, bensa alkoi olla vähissä ottelun loppuhetkillä pitkän kauden jälkeen.
Bosnia-peli näytti tylysti, kuinka kapea Suomen vaihtopenkki on esimerkiksi Schüllerin takana ankkurin rooliin. Lam on käytännössä ainoa vaihtoehto Schüllerin tilalle, eikä hän ole viime aikoina Huuhkajissa onnistunut täyttämään kyseistä paikkaa.
[readmore from=huuhkajat]
Kova rasitus tuo Kanervalle valtavasti päänvaivaa. Schüller ei voi pelata neljää täyttä ysikymppistä 11 päivässä. Varsinkaan, jos takareidessä on minkäänlaisia tuntemuksia. Se pakottaa Kanervan tekemään kovia ja pelin tason kannalta epämiellyttäviä ratkaisuja.
Hyökkäysosastolla Pukin energiat olivat vähissä ottelun loppuhetkillä. Pohjanpalon pitäminen penkillä oli luultavasti siksi ensiarvoisen tärkeää. Kanerva mietti jo tulevaa. Voisi kuvitella, että Pohjanpalo on avauskokoonpanossa tiistaina Montenegroa vastaan.
Rotaatiota tarvitaan ja Kanerva katsoi parhaakseen lepuuttaa Pohjanpaloa koko Bosnia-ottelun ajan. Kanervan toiveissa on varmasti, että Pohjanpalon energiat ovat huipussaan tiistaina, ja esimerkiksi Pukille saataisiin hieman lepoa.
Joka tapauksessa Kanervan on tehtävä vaikeita päätöksiä. Liikaa ei Suomen penkiltä löydy laatua, jotta pelimiehiä voisi vaihdella ilman seuraamuksia.
LUE MYÖS:
- Markku Kanervalta harvinainen ulostulo Bosnia ja Hertsegovinan tasoituksesta: ”That’s it”
- Karmiva loppuratkaisu! – Huuhkajat menetti voiton viime hetkillä Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan
- Teemu Pukki paljasti, mitä Miralem Pjanic suputteli hänen korvaansa ennen rankkaria
- Kapteeni Lukas Hradecky sanoi ääneen sen, mitä varmasti moni suomalainen ajatteli Bosnia-tasapelistä
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Suomi oli ylivoimainen MM-karsinnoissa – silti tuli vain maalin peli
- Ilves jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Pudottaako vitosdivarin seura IF Gnistanin Suomen Cupista? Valitus jätetty
- Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta