Näkökulma: UEFA puhuu tasa-arvosta, mutta naisten EM-kisojen rahanjaossa se ei näy – päätä huimaava ero miesten puolelle

Kansainväliset jalkapallon kattojärjestöt FIFA ja UEFA puhuvat mielellään tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Muun muassa kampanjanimi ”Equal Game”, ”tasa-arvoinen peli”, on jo monille tuttu. Sen ytimessä ei varsinaisesti ole ainoastaan sukupuolten välinen tasa-arvo, mutta sekin tematiikkaan sisältyy tärkeänä osana.

Pian alkavien naisten EM-kisojen talousluvuissa ei tasa-arvo näy. Kisoista on ihan perustellusti puhuttu jo pitkään ”kaikkien aikojen naisten EM-kisoina” ja katsomoiden odotetaan täyttyvän Englannissa oikein huolella. UEFA:n palkintorahojen perusteella ei uskoisi.

Yle satsaa Suomessa kisojen televisiointiin mittavasti ja globaalistikin TV-huomio on suuri. Kisojen odotetaan tavoittavan yli 250 miljoonaa TV-katsojaa kautta maailman, sillä otteluita näytetään 52 Euroopan maassa, USA:ssa, Kiinassa, Latinalaisessa Amerikassa, Australiassa, Intiassa, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.

UEFA päätti jo hyvissä ajoin kasvattaa kisojen osallistujamaille jakamiaan palkintorahoja. Nyt jokaiselle alkulohkon osallistujamaalle maksetaan automaattisesti 600 000 euron palkintosumma, kaksi kertaa enemmän kuin viisi vuotta sitten pelatuissa EM-kisoissa.

Voitoista alkulohkovaiheessa maksetaan 100 000 euroa ja tasapeleistä 50 000 euroa. Puolivälieriin pääsemisestä saa 205 000 euron bonusrahat, välieräpaikasta 320 000 euroa, mestaruudesta 660 000 euroa ja hopeasijasta 420 000 euroa. Palkintopotti kasvaa kumulatiivisesti, joten mestarimaa voi netota parhaimmillaan 2 085 000 euroa, jos se voittaa kaikki lohkovaiheen pelinsä.

Kuulostaako kivalta? No, hauskuus loppuu siihen, kun summia verrataan miesjoukkueille viime vuoden EM-kisoissa maksettuihin korvauksiin.

Miesten EM-kisoissa, joissa myös Huuhkajat oli mukana, jokainen osallistujamaa sai pelkästä alkulohkopaikasta 9,25 miljoonan euron korvauksen – siis noin 4,5 kertaa enemmän kuin tuleva naisten euroopanmestari. Voitoista lohkovaiheessa hyvitettiin 1,5 miljoonaa euroa ja tasapeleistä 750 000 euroa.

Summat kasvoivat jälleen vaihe vaiheelta: neljännesvälieräpaikasta hyvitettiin kaksi miljoonaa euroa, puolivälieräpaikasta 3,25 miljoonaa euroa ja välieräpaikasta viisi miljoonaa euroa. Mestarille maksettiin vielä 10 miljoonaa euroa ja finaalin häviäjälle seitsemän miljoonaa euroa. Miesten jalkapallon euroopanmestarin bonuspotti saattoi kasvaa maksimissaan 34 miljoonaan euroon, joten teoreettinen ero naisten mestariin oli yli 16-kertainen.

Kaikkiaan UEFA jakaa naisten 16 maan EM-turnauksesta palkintorahaa 16 miljoonaa euroa. Miesten 24 maan EM-turnauksesta palkintorahoja jaettiin 361 miljoonaa euroa. Maata kohti laskettuna siis 15 kertaa naisia enemmän.

Samaa peliä eri korvauksilla

Naisten jalkapallo-ottelut kestävät miesten tavoin 90 minuuttia ja lisäaika päälle. Maalit ja kenttä ovat samankokoisia, pallo ja varusteet samoja ja peliä pelataan samoilla säännöillä. Myös naispelaajien viikossa on seitsemän päivää ja vuorokaudessa 24 tuntia. Myös naispelaajat vetävät treeneissä täysillä haluten kehittyä joka päivä. Myös naispelaajat haaveilevat arvoturnausmenestyksestä ja Mestarien liigan voitosta.

Myös naisten maajoukkueet leireilevät viikkojen ajan ennen EM-kisoja. Niilläkin on kallita matkustus- ja majoituskuluja sekä suuret taustaryhmät tukenaan. Myös EM-kisoissa pelaavat naispelaajat pitävät kunnostaan huolta, kiinnittävät palautumisessa yksityiskohtiin huomiota ja palavat halusta päästä huipulle.

Myös pienillä jalkapalloilun aloittavilla tytöillä on unelmia.

UEFA ei voi sanella seurajoukkueiden sponsoreille ja yrityksille, kuinka paljon niiden pitäisi mainospaikoista naisten peleissä tai pelipaidoissa maksaa. UEFA ei voi täyttää katsomoita väkisin, eikä sen nykyisin tarvitsisikaan, sillä katsomot ovat alkaneet pullistella vuosi vuodelta mukavammin niin EM-tasolla kuin Naisten Mestarien Liigan tärkeimmissä peleissäkin.

Se, mitä UEFA voisi tehdä, olisi maksaa Euroopan parhaille naisten maajoukkueille samoja korvauksia kuin miesten maajoukkueillekin. Silloin se harppoisi komein askelin rinta kaarella tasa-arvon polun keskellä eikä hiippailisi tipuaskelin sen reunoillla. Silloin se edistäisi ”tasa-arvoista peliä”. Se olisi Equal Game.

USA:n esimerkki

Koska lajin suuret kattojärjestöt eivät ole tuollaista askelta ottaneet, otettiin Yhdysvalloissa ohjat omiin käsiin. Yhdysvaltain naisten A-maajoukkue – maailman menestynein naisten maajoukkue – kävi vuosikausien ajan kamppailua saadakseen toimintaympäristönsä ja -edellytyksensä sekä palkintorahansa samalle viivalle maan paljon kehnommin menestyneen miesten maajoukkueen kanssa. Kiistaa puitiin lukuisissa oikeuskäsittelyissä ja lakon uhkakin roikkui ilmassa.

Vihdoin tämän vuoden toukokuussa, 18.5.2022, kuuden vuoden taistelu johti toivottuun lopputulokseen (lue uutinen). Yhdysvaltain jalkapalloliitto sitoutui maksamaan tulevaisuudessa yhtä suuret korvaukset miesten ja naisten maajoukkueille MM-kisoista, Pohjois- ja Keski-Amerikan mestaruusturnauksista ja harjoitusotteluista.

Malli on selkeä: FIFA:n miesten ja naisten MM-kisoista maksamat palkintorahat lasketaan samaan bonuspottiin ja summa jaetaan tasan maajoukkueiden kesken. Samalla tavalla 50-50 jaetaan myös Yhdysvaltain jalkapalloliiton maajoukkuepeleistä saamat TV-korvaukset sekä muut yhteistyö- ja sponsorimaksut.

– Tämä on todella historiallinen hetki. Nämä sopimukset muuttavat lajia pysyvästi täällä Yhdysvalloissa ja niillä on potentiaalia muuttaa lajia ympäri maailman, USA:n jalkapalloliiton puheenjohtaja Cindy Parlow Cone kommentoi uutisen yhteydessä.

Cindy Parlow Cone on luultavasti ja toivottavasti oikeassa. USA on jalkapallossa mahtimaa ja iso tekijä, ja toukokuussa tehty mullistava päätös luo valtavasti painetta myös muille maille.

Myös Helmarien maalivahtikolmikkoon kuuluva Katriina Talaslahti pitää USA:ssa tehtyä päätöstä hyvänä.

– Kyllä se ainakin tuo muiden maiden huomioon sen, kuinka paljon he arvostavat naisten jalkapalloa. Toivottavasti muutkin maat tekevät asialle jotain. Jalkapallo on sekä miesten että naisten laji, ja totta kai me haluttaisiin olla tasavertaisia. Minun mielestäni se oli hyvä ele niiltä, Talaslahti totesi SuomiFutikselle.

Samalla tekee mieli kysyä, miksei myös UEFA voisi toimia samoin? Sekin voisi hyvin laskea yhteen miesten ja naisten EM-kisojen TV- ja sponsoritulot, ja jakaa palkintorahansa tasan mies- ja naisjoukkueiden kesken. Onko esteenä mikään muu kuin se, että takamatka on aina ollut valtava ja UEFA on monella saralla yhä varsin konservatiivinen toimija? Kuinka tosissaan UEFA haluaa naisten jalkapalloilun asemaa parantaa?

Melko varmasti voidaan sanoa, että maajoukkue-edustuksista tulevilla lisäansioilla olisi huomattavasti suurempi vaikutus huipulla pelaaviin naispelaajiin, heidän taustajoukkoihinsa sekä huipulle mieliviin naisiin ja tyttöihin, kuin jo seurajoukkueidensa ja sponsoriensa kautta jo miljoonia ja taas miljoonia tienaaviin mieshuippuihin.

Pitää myös muistaa, ettei UEFA jaa palkintorahoja suoraan EM-kisoissa pelaaville joukkueille, vaan kansallisille palloliitoille. Usein osa summasta jaetaan myös pelaajille, mutta osuuksista päättää kukin maa itse.

Jos naisten ja miesten EM-kisoista jaettaisiin yhtä suuria palkintorahoja, voisi Palloliitonkin kassaan kilahtaa naisten EM-kisapaikan myötä vähintään viiden miljoonan euron potti. Palloliitto jakaa tuloja tunnetusti paljon seura- ja juniorityöhön aina ruohonjuuritasolle asti. Kuinka paljon suuremmalla motivaatiolla Palloliitossa edistettäisiinkään tyttöjen jalkapalloilua ja Kansallista Liigaa, jos työn tuloksena voisi olla neljän vuoden välein syliin tupsahtava miljoonasumma?

Mitä sellaista Cristiano Ronaldo tekee tuhannella ja ensimmäisellä miljoonallaan, johon eivät ne ensimmäiset tuhat vielä riittäisi? Ja mitä kaikkea saataisiinkaan aikaan nais- ja tyttöfutikseen sijoitettavalla miljoonalla? Jostain se CR7:nkin seuraava miljoona on aina pois.

Kasvava näkyvyys toteuttaa yhä useamman pikkutytön unelman

Jos naisten jalkapalloon alkaisikin virrata paljon aiempaa suurempia rahasummia edes jollain lajin osa-alueella – tässä tapauksessa maajoukkueturnauksissa – sillä voisi olla kauaskantoisia positiivisia seurauksia. Samaan tapaan naisten jalkapallon asema ja näkyvyys ovat huomattavasti parantuneet, kun Barcelonan, Juventuksen, Chelsean ja Manchester Cityn kaltaiset megaseurat ovat alkaneet satsata myös naisjoukkueisiin ja niiden toimintaan.

Paljon puhutaan trickle down -efektistä. Siitä, kuinka raha valuu alaspäin, jos sitä ropisee pyramidin huipulle enemmän. Kyseinen taloustieteen teoria on todettu toimimattomaksi usein, mutta voisiko se naisten jalkapalloilusta puhuttaessa päteä? Lisää rahaa maajoukkuetoimintaan, laadukkaampi toimintaympäristö, parempia pelejä, enemmän yleisöä, lisää sponsoreita, kasvavaa kausikorttimyyntiä seurajoukkueissa ja enemmän ammattilaispelaajia?

Enemmän toteutuvia pikkutytön unelmia.

Viime maaliskuussa kansainvälisenä naistenpäivänä Arsenalin ja Skotlannin maajoukkueen tähtipelaaja Jen Beattie jakoi elämäntarinansa Players’ Tribune -sivustolla. Nyt Beattie on saanut pelata ammatikseen ja elää unelmaansa, mutta hänen ollessaan lapsi tuntui tällainen unelma täysin epärealistiselta.

– Lapsena en olisi ikinä ajatellut, että minusta tulisi ammattijalkapalloilija. Sitä työtä ei ollut olemassa. Kun aloitin jalkapalloilun, naisten pelejä ei näytetty juuri missään. Ainoa televisioitu ottelu oli FA Cupin finaali. Yksi peli vuodessa. Näkyvyyttä ei yksinkertaisesti ollut, Beattie kertoi.

Nyt näkyvyyttä on. Naisten Mestarien Liigan puolivälierää Barcelonan ja Real Madridin välillä seurasi Camp Noun stadionilla 91 553 katsojaa, ja Lyonin ja Barcelonan välistä finaalia television kautta yli 3,6 miljoonaa TV:n katsojaa.

Kansallinen Liiga ei vielä kovin suurilla katsojamäärillä juhli, mutta kasvupotentiaali on olemassa. Kahta vaille kaikki Helmarien EM-kisapelaajat pelaavat ammatikseen ulkomaille, mutta lähes jokaisella on taustaa Suomen omasta pääsarjasta. Kansallisessa Liigassa pelataan hyvää jalkapalloa ja kentillä viilettää Suomen tulevia arvokisapelaajia.

Siitä huolimatta vain hyvin harva saa keskittyä pelkkään Kansallisessa Liigassa pelaamiseen. Kun pelaamisen ohella pitää käydä työssä tai opiskella, on sekä fyysinen että henkinen jaksaminen koetuksella. Miten maksaa vuokra, kuinka saada riittävästi unta, onnistuuko palautuminen?

Tällaisia kysymyksiä ei veikkausliigapelaajien tarvitse yhtä usein kysellä. Siinä, missä Huuhkajien Jere Uronen sai ammattilaissopimuksen jo teini-ikäisenä, kävi hänen isosiskonsa Mira Andersson päivätöissä koko 12-vuotisen pääsarjauransa ajan.

Ulkomailta on auennut suomalaisillekin naispelaajille viime vuosina paljon aiempaa enemmän työpaikkoja, ja moni lupaava suomalainen lieneekin valmis siirtymään ulkomaisiin sarjoihin jo nuorena. Toistaiseksi Kansallinen Liiga tarjoaa useimmille näkymän vain julkisena harrastuksena, ei työpaikkana.

Ehkä joskus ymmärrämme, että pienet pojat ja tytöt voivat jakaa saman unelman jalkapalloammattilaisuudesta ja suhtaudumme siihen tavoiteltavana ihanteena. Ehkä joskus 12-vuotiailla tyttö- ja poikajunioreilla on yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa sekä yhtä laadukas valmennus ja muut puitteet. Ehkä joskus huipulla pelanneet naiset voivat olla huippuvalmentajia ja seurajohtajia.

Ehkä joskus kattojärjestöt ja jalkapalloliitot alkavat maksaa miehille ja naisille saman pelin pelaamisesta samansuuruisia korvauksia. Sillä se olisi Equal Game.