Bild: Huippuhyökkääjä palaamassa Valioliigasta takaisin Bundesliigaan
Kuva: Getty Images
Saksan Cupin viime kaudella valloittanut RB Leipzig on hankkimassa Hoffenheimista riveihinsä Saksan maajoukkueen laitapuolustajan David Raumin, mutta ainoaksi loppukesän maajoukkuetason hankinnaksi hän ei välttämättä jää. Bild kertoo, että hyökkääjä Timo Werner on niin ikään lähellä siirtoa Leipzigiin – eli takaisin vanhaan seuraansa, josta hän Valioliigan Chelseaan lähti.
26-vuotias Werner on ollut tyytymätön rooliinsa Chelseassa ja halajaa siksi muille maille. Bildin mukaan Leipzig ja Chelsea ovat jo keskustelleet siirrosta. Transfermarktin tietojen mukaan Leipzigissa ollaan jo hyvin optimistisia sen suhteen, että Wernerin paluu voi toteutua.
Wernerin siirto Leipzigiin voisi toteutua ”kalliin lainasiirron ja kalliin ulosostoklausuulin” avulla. Chelsea maksoi hänestä kaksi vuotta sitten Leipzigille 53 miljoonaa euroa, eikä halua kovin halvalla häntä pois päästää.
Werner ei ole kuitenkaan erityisen hyvin Chelseassa onnistunut, ja hänen uransa on ollut pikemminkin laskusuhdanteessa. Viime kaudella hän pelasi 21 valioliigaottelua, joissa maaleja syntyi neljä ja maalisyöttöjä yksi. Nyt ura pitäisi saada takaisin raiteilleen. Sen toteuttamiseksi Wernerin kerrotaan olevan valmis puolittamaan Chelseassa saamansa 20 miljoonan euron bruttovuosipalkan.
Wernerin entinen tutkapari Yussuf Poulsen on siirron mahdollisuudesta innoissaan.
– Toivon, että hän palaa takaisin, sillä hän on hyvä pelaaja. Olemme joukkue, joka yrittää ottaa seuraavan askeleen ja kehittyä yhdeksi Euroopan suurista seuroista. Sitä varten tarvitsemme laatupelaajia. Me muodostimme aiemmin hyvän tiimin, Poulsen totesi.
Lähde: Transfemarkt
Update Timo Werner to #RBLeipzig. The #Bundesliga club is very hopeful that a deal can be worked out with #Chelsea. Werner would have to give up a part of his salary as reported yesterday for @Transfermarkt. Still a way to go but there is real optimism now. 

#CFC
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
