Lehti: Mestarijoukkueet kukkaroineen piirittävät uuden tulemisen tehnyttä huippupelaajaa
Kuva: Getty Images
Portugalista saatujen tietojen mukaan Renato Sanches kieltäytyy AC Milanin sopimustarjouksista kerta toisensa jälkeen. Milan ja Sanchesin nykyinen seura, ranskalainen Lille, ovat löytäneet jo yhteisymmärryksen, mutta Sanches suosii Paris Saint-Germainia.
Hallitseva Italian mestari Milan on pitänyt Sanchesia, 24, silmällä jo jonkin aikaa. Seurajohto uskoo, että Sanches sopisi lähes täydellisesti päävalmentaja Stefano Piolin systeemiin. Portugalilaisaviisi Record kertoi viikonloppuna, että tästä huolimatta Sanches haluaa siirtyä PSG:hen. Siirtokorvaus asettuisi tiettävästi 20 miljoonan euron tienoille, mikä vastaa melko hyvin CIES:n laskelmoimaa 10–15 miljoonan ja Transfermarktin tekemää 25 miljoonan euron markkina-arviota.
Pian käynnistyvästä kaudesta lähtien PSG:tä valmentaa Christophe Galtier eli sama mies, jonka alaisuudessa Sanches kampesi itsensä takaisin laajan yleisön tietoisuuteen. Galtier oli valmentanut Lillessä samaan aikaan, kun Sanches oli tullut seuraan ja päättänyt kolme vuotta kestäneen vaikean ajanjaksonsa. Nuoren lusitaanin muistetaan sykähdyttäneen vuoden 2016 Euroopan-mestaruuskilpailuissa.
Viime kaudella Sanches onnistui kerran maalinteossa ja syötti viisi osumaa pelaamissaan 24 sarjaottelussa. PSG:ssä pelaa ennestään kolme Portugalin maajoukkuepelaajaa: Danilo Pereira, Nuno Mendes ja Vitinha. MM-kilpailut pyörähtävät käyntiin marraskuussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia