Mielettömät maalijuhlat – Bayern Münchenille kauden ensimmäinen pokaali
Kuva: Getty Images
Bundesliigaa jo vuosikymmenen ajan hallinnut Bayern München aloitti uuden kauden pokaalijuhlilla. Bayern kohtasi Saksan Supercupissa viime kauden cup-voittajan RB Leipzigin, ja voitti ottelun maalein 5-3.
Bayern näytti jo menevän avausjaksolla menojaan, kun se karkasi 3-0-johtoon. Maaleista vastasivat Jamal Musiala, Sadio Mané ja Benjamin Pavard. Myös Leipzigin Christian Nkunku pani pallon kertaalleen verkkoon, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Marcel Halstenberg teki Leipzigille tunnin kohdalla kavennuksen, mutta Serge Gnabry vei Bayernin uudelleen kolmen maalin karkumatkalle. Seuraavaksi hylättiin Sadio Manén maali paitsiona. Vaikka näytti jo siltä, että loppu olisi Bayernin voitonjuhlien odottelua, teki Leipzig ottelusta lopussa vielä pelin.
Nkunku teki Leipzigille 77. minuutilla rangaistuspotkusta toisen maalin, ja Dani Olmo toi valkopaidat jo maalin päähän vain vähän ennen lisäajan alkua. Leipzig sai lisäajallakin painetta Bayernin maalille, mutta lopulta Leroy Sané teki lisäajan kahdeksannella minuutilla ottelun kahdeksannen maalin ja sinetöi Bayernin 5-3-voiton. Kaikki kahdeksan maalia merkittiin eri pelaajien nimiin.
Bayernille Supercupin voitto oli kaikkiaan kymmenes, ja kolmas perättäinen. RB Leipzig pelasi Supercupissa nyt ensimmäisen kerran.
10 – FC Bayern have won the German Super Cup for the 10th time, further extending their record. Bayern have won the trophy in each of the last three seasons, as previously only Bayern themselves had managed to do from 2016 to 2018. Winners. #RBLFCB
LUE MYÖS:
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin

- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”