KuPS pelasi kotipelin yli 450 kilometrin päässä kentästään – fanit haistattelivat kaupungille, Simo Valakari harmissaan: ”Kuopio sanoo itseään urheilukaupungiksi”
Kuva: Juha Tamminen
TURKU. Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari oli todella harmissaan siitä, että hänen joukkueensa joutui pelaamaan tärkeän europelin Turussa.
KuPS ”isännöi” torstaina sveitsiläistä Young Boysia Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen avausottelussa, joka päättyi vieraiden 2-0-voittoon.
Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Turun Veritas-stadionilla, koska KuPSin oma kotikenttä ei täytä vaatimuksia vastaavan pelin järjestämiselle. Viime vuonna KuPS pelasi samasta syystä Union Berliniä vastaan Helsingin olympiastadionilla.
Turkuun matkanneet kuopiolaiskannattajat lähettivät parikin kertaa huudoillaan terveiset Kuopion kaupungille paikkakunnan heikosta stadiontilanteesta. Huutojen sisällöstä tarvinnee vihjata vain sen verran, että niissä mainittiin Kuopion kaupunki, jota kehotettiin haistamaan jotain.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Valakari sanoi pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että hän ymmärtää kannattajien tuskan ja turhautumisen.
– Olen surullinen siitä, että emme pystyneet pelaamaan tätä Kuopiossa.
– Kannattajien viesti kaupungille… En ihan tarkkaan kuullut, mikä se oli, mutta jos loogisesti ajattelen, niin kannattajia harmitti varmasti tosi paljon, että peliä ei pystytty pelaamaan Kuopiossa.
– Kuopio sanoo itseään urheilukaupungiksi, ja me emme pysty järjestämään näitä hienoja tapahtumia koko kaupungille. Siellä olisi koko kaupunki takanamme niin kuin on ollut.
– Veritas on loistava stadion, oli kiva päästä tänne pelaamaan. Oli kiva nähdä paljon meidän fanejamme, he pitivät paljon meteliä. Miten hienon tunnelman me saisimmekaan omalle stadionillemme, kun me saamme näihin vieraspaikkoihinkin näin hienon tunnelman.
Ville Liimatta, Turku
LUE MYÖS:
- KuPS:lla vaikea ilta Konferenssiliigan karsinnoissa – Sveitsin suurseura oli koko ajan askeleen edellä
- Sveitsin moninkertainen mestari juoksutti KuPSia – näin kommentoi kuopiolaisten kapteeni
- Simo Valakarilla oli kunnianhimoinen suunnitelma KuPSin europeliin: ”Pyysin jätkiä pelaamaan niin”
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa