Fanien toiminta johti Stadin derbyn keskeytykseen – somelta täystyrmäys: ”S*atanan urpot”
HJK:n ja HIFK:n välinen Veikkausliigan Stadin derby keskeytyi maanantaina muutamaksi minuutiksi, kun joukkueiden kannattajapäädyissä rupesi tapahtumaan.
HIFK:n kannattajat olivat saaneet jostain käsiinsä Klubipäädyn banderollin, jota Tähtirintojen fanit yrittivät polttaa omassa päädyssään. Toisessa päädyssä HJK:n kannattajat suivaantuivat IFK-fanien tempauksesta, ja osa päädyssä olleista HJK:n faneista vyöryi katsomostaan kentän puolelle ja kaatoi mainosaitoja maalin takana.
Ottelu keskeytettiin, pelaajat ohjattiin stadionin uumeniin ja mellakkapoliisit tulivat poliisikoirineen kentälle rauhoittamaan tilannetta.
Helsingin poliisi oli muutama päivä ennen derbyä tiedottanut, että se aikoo olla paikallisottelussa isoin joukoin paikalla, koska viranomaisten ennakkotietojen perusteella ”otteluun liittyvät uhkakuvat ovat tavallista suurempia”.
– Poliisi arvioi, että että ottelun yhteydessä saattaa esiintyä kannattajien yhteenottoja. Tästä syystä poliisi myös varautuu tapahtumaan normaalia runsaammilla resursseilla.
Sosiaalisessa mediassa kannattajien toiminta on saanut Veikkausliigan seuraajilta lähes yksimielisen täystyrmäyksen. Monet ovat nimittäneet fanien käytöstä ”urpoiluksi”.
Olemme keränneet tähän artikkeliin reagointeja tapahtuneesta.
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä