Yle: Näin Markku Kanerva kommentoi Huuhkajien debytantti Oliver Antmanin ”show’ta”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat haki 2-0-voiton Montenegrosta vaikeissa olosuhteissa. Yksi Suomen ehdottomista hahmoista oli upean pelin pelannut debytantti Oliver Antman.
Antman viimeisteli komeasti Suomen voittomaalin toisen puoliajan alussa Teemu Pukin syötöstä. Antman laukoi ensimmäisellä kosketuksellaan pallon oikeaan alakulmaan boksin sisältä.
Toista maalia Antman oli syöttämässä. Epäonnistunut laukaus pomppi takatolpalle, josta Benjamin Källman puski pallon maaliin.
Maalin ja syötön lisäksi Antman oli erinomainen vasemmalla laidallaan. Heti pelin alusta lähtien Antman loi uhkaa kymppialueen taskussa ja teki hyviä juoksuja Montenegron puolustuslinjan selustaan. Antman osoitti, ettei avauksen paikka tullut sattumalta.
– Tuntuu erittäin hyvältä kieltämättä. Debyytti, saan aloittaa pelin, maali, syöttö ja voitto tärkeästä pelistä. En voisi olla iloisempi, Antman kommentoi Ylelle.
Myös päävalmentaja Markku Kanerva antoi kehut Antmanille.
– Aika nappiin meni. Oliver pelasi ennakkoluulottomasti, teki kovasti töitä ja jos olisi ollut vähän parempi alusta, niin olisi päässyt haastamaan vielä enemmän. Erittäin tyylikäs viimeistely. Kyllä hän voi olla tyytyväinen. Tosi vahva peli, Kanerva kehui Ylen haastattelussa.
Vaikeat olosuhteet eivät suoranaisesti palvelleet Antmanin ominaisuuksia, mutta siitä huolimatta 21-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli alati vaarallinen.
– Ei se tuollaisella kentällä helppoa ole pelaa, kun oli aika ennalta-arvaamaton kenttä. Tuon joukkueen kanssa on kyllä helppo mennä kentälle ja pelata hyvin. Nuo olosuhteet vievät varmasti kaikkien pelaamisesta vahvuuksia pois, Antman totesi.
Antman pelasi selkeänä laitahyökkääjänä, jollaista ei vähään aikaan ole nähty Huuhkajissa. Roolissaan Antman toki hakeutui usein myös kymppialueen taskuihin pelattavaksi.
– Kyllä se oli enempi laitahyökkääjän rooli. Tarkoitus oli saada paljon palloja ja haastaa, mutta noissa olosuhteissa haastaminen oli aika vaikeaa. Ohjeistus oli, että pelaa omana itsenäsi.
Debyytti A-maajoukkueessa ja ennen kaikkea onnistuminen debyytissä ovat Antmanille isoja asioita. Leirityksen alussa Antman oli todennut haluavansa laittaa show’n pystyyn, ja sellainen toden totta saatiin.
– No joo, tämä oli vähän niin kuin se show, Antman vastasi naurahtaen.
LUE MYÖS:
Yle: Näin Markku Kanerva kommentoi Huuhkajien debytantti Oliver Antmanin ”show’ta”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen